71. Louise Hoffsten: Blues (1998): Suoraan selkäytimeen

Välillä minusta tuntuu, että parhaan koskaan kuulemani blueslevyn on tehnyt muuan Linköpingistä kotoisin oleva blondi, nimittäin tämä Louise Hoffsten. Hän on tehnyt uraa bluesahtavan rockin tulkitsijana jo 80-luvulta alkaen, ja myös tulkinnut kansanmusiikkia jazzin pohjalta, mutta tämä levy on sitä itseään, osittain akustinen ja osittain pienellä bändillä tehty suoraan selkäytimeen pureutuva kokonaisuus.

Sen ilmestyessä Louise oli juuri saanut MS-diagnoosin, samalla kun hänen lupaava kansainvälinen läpimurtonsa oli karahtanut paitsi sairasteluun myös kylmään ja luotaantyöntävään musiikkibusineksen ilmapiiriin. Nyt voi todeta, ettei hänestä luojan kiitos tullut mitään ”uutta Tina Turneriä”, vaan hän on tämän jälkeenkin jatkanut musiikin tekemistä kotona, pienimuotoisemmin ja juurevammin kuin ennen. En tiedä, vaikuttaako tieto kaikista vastoinkäymisistä siihen, miten minä tämän levyn koen – mutta minusta tämä on Bluesia suurella B:llä.

Levyn ohjelmisto koostuu enimmäkseen vanhoista tutuista blues- ja vastaavista numeroista, joskaan ei ensi kädessä niistä kaikkein kuluneimmista. No, Louisen tulkinta ”I Just Want To Make Love To You”:sta on minun korvissani ko. biisin Se Versio – ja kilpailijoita on m o n t a. Toinen vanha tuttu, ”I Pity The Fool”, kulkee sekin kuin juna. Levyn toinen kohokohta tuon Dixon-standardin ohella on ”God Don´t Ever Change” – jonka alkuperää en juuri nyt muista – jonka Louise laulaa pelkän kitaran säestyksellä niin, että tämäkin pakana vilkuilee vaivihkaa ylöspäin.

Voiko valkoinen mies (tai nainen) laulaa bluesia uskottavasti? Kyllä voi. Jos tämä ei mene jonkun puristin jakeluun, hänen pitää ehkä jatkossa kuunnella tietokirjoja. Minä taas laitan tämän kiekon soittimeen, kaadan itselleni viskipaukun ja koen taas puhdistumisen.

PS. Tämä albumi ei tällaisenaan tainnut ilmestyä kuin Louisen MS-taudistaan kirjoittaman samannimisen kirjan kylkiäisenä - mutta sen sijaan siitä julkaistiin muutamaa vuotta myöhemmin uudelleenmiksattu versio nimellä "Knäckebröd Blues". Miksauksesta en osaa sanoa mitään, mutta senkin levyn sisältö on varmasti sitä itseään...