Musiikissa on se hieno puoli, että se parhaimmillaan on ajatonta ja iätöntä, kestää kulutusta menettämättä tenhoaan, ja siten monet vanhat suosikit ilahduttavat minua tänään yhtä paljon kuin 20 tai jopa 30 vuotta sitten, mutta samalla löytyy koko ajan uutta hyvää musiikkia johon voi uppoutua ja ihastua. Kun vielä moderni media tarjoaa sekä vanhan kuulemiseen että uuden löytämiseen yhä parempia työkaluja, niin aina vain parempi.
Kuluneen viikon aikana olen sattumalta törmännyt kahteen "uuteen" ruotsalaiseen laulajaan, joiden tuotokset ovat miellyttäneet minua kovasti, ja vieläpä samaa kautta; luin ensin arvostelun mainiolla rootsy.nu-sivustolla (linkki löytyy oikealta), ja etsin sitten kuunneltavaa Spotifyn kautta. Nämä herrat ovat Mother James sekä Svante "Slowman" Törngren, joiden kumpaisenkin (tietääkseni) toiset albumit ovat juuri viime viikkoina päästetty markkinoille.
Mother James (nimestä huolimatta yksinäinen mieslaulaja) on jonkinlainen Tom Waitsin sisäsiisti versio, jonka musiikissa kaikuu blues, jazz, rock, öiset kadut... ja sisäsiistillä tarkoitan sitä, että hänen laulunsa pysyy osapuilleen nuotissa ja siitä saa selvää. Vertailut eivät aina tee oikeutta, vaan voivat viedä harhaan, mutta assosiaatioista voisi vielä mainita Tuomari Nurmion ja Los Lobosin - eli aika mielenkiintoinen keitos.
Slowman liikkuu perinteisemmillä vesillä - homman nimi on amerikkalainen perinnemusiikki, bluesista soulin kautta rockiin, jopa kantrahtavaan sellaiseen, tämäkin hyvin mutta ei hirveän persoonallisesti laulettuna, mutta ennen kaikkea maukkaan monipuolisesti, klassisen täyteläisesti soitettuna. Nautitaan heti ja kuumana, ja tämän niinkuin edellisenkin kyytipojaksi sopii vaikkapa kalja ja bourbon...
ja kaikkein hienoa kaikessa on se, että minua ensi viikolla saattavat jo odottaa ihan uudet löydöt.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti