92. Procol Harum: The Well´s On Fire (2003): Dinosaurusten edeltäjät?

En erityisemmin välitä “A Whiter Shade Of Pale”-kappaleesta, minusta se on aika kulunut, ja vaikka tiesinkin esim. joidenkin suomalaisten suosikkieni esittäneen Procolin biisejä (Pate Mustajärven versio ”Homburg”:ista ekalla soololla on hieno, Hectorin ”Kuin Juudas” Liisa pien-levyllä myös, ja ”Pandora´s Box”:in on tainnut levyttää Pepe & Paradise), ja omistankin pari entisen PH-kitaristi Robin Trowerin levyä, en ollut juuri korvaani tälle bändille lotkauttanut ennenkuin viime talvena lainasin pari sen 70-luvun kultakauden levyä ja jäin koukkuun.

Procol Harum pani pillit pussiin 70-luvun lopulla, teki sitten puolivillaisen comebackin ja huonon levyn ”The Prodigal Stranger” vuonna 1991, ja sen jälkeen olisikin voinut olettaa tarinan olevan lopussa, mutta kaikkea kanssa. Vuonna 2003 ilmestyi tämä levy, joka varmaankin on jäänyt aika vähälle huomiolle muiden kuin varsinaisten fanien keskuudessa, mutta joka minun korvissani on mestariteos. Sen aineksia ovat Gary Brookerin vieläkin sävykäs ääni, hyvät enimmäkseen hitaat tai keskitempoiset kappaleet, jotka soitetaan huolella, taidolla ja tunteella hienoin sovituksin – joissa on paljon koskettimia, mutta ei mitään Bach- tai muita varkauksia, ja Keith Reidin taitavat sanoitukset, jotka yksitellen ovat älykkäämpiä kuin esim. monien hevibändien koko albumit.

Esimerkiksi levyn aloituskolmikko; ”An Old English Dream” on surumielinen kosketinten vetämä puoliballadi, ”Shadow Boxed” taas melkein hardrockia, uhkaavan kuuloinen sävellys jossa Brookerin painokas laulu todella tehoaa, ja ”A Robe Of Silk” monisävyinen perinteinen Procolpala, jossa saadaan aika monitahoinen sovitus kuulostamaan helpolta. Kaikki kolme ovat säveleltään mieleenpainuvia, mutta ei niin, että ne jäisivät heti päähän ja kuluisivat puhki, vaan siten, että ne jo toisella kuuntelukerralla ovat tutun mutta silti jännittävän kuuloisia. Jatkossakin löytyy helmiä; ”The VIP Room” tarjoa maukasta slideä, ”The Question” on taas lähellä modernia soulballadia... ja levy on vasta puolivälissä.

Tarina ei ole vieläkään loppu; tietääkseni tämän levyn jälkeen ei ole ilmestynyt ainakaan uutta studiomateriaalia, mutta haastan kaikki kynnelle kykenevät Äänekoskelle 22.7, kun Procol Harum on Keitelejazzin rockosion pääesiintyjä. Vanhassa voi olla parempi vara, jopa tällaisessa jo ennen dinosaurusten aikaa syntyneessä pumpussa.