sunnuntai 8. elokuuta 2010

Dinosaurusten paluu

Kävin tässä sattuneesta syystä läpi kirjoittamiani tekstejä, kun kehuttuja albumeja tuli sata täyteen, ja totsein käyttäneeni jopa kolmessa eri otsikossa termiä "dinosaurus". Kyseisissä teksteissä käsiteltiin Deep Purplen, Chicagon ja Procol Harumin levyjä - eli vaikka tyylilajit hieman eroavat, on kyseessä kolme yhtyettä joiden tarinat ovat alkaneet 1960-luvulta ja jatkuneet meidän päiviimme asti tai jopa vieläkin (en tullut käyneeksi Procolin Äänekoskenkeikalla heinäkuussa, vaikka tarkoitus alunperin oli). En tietenkään ole keksinyt sitä itse, vaan luullakseni lainannut sen joltain nuoruuteni gurulehti Soundin toimittajalta - ja vaikka itse käytän sitä kohtuullisen neutraalisti, luulen että sillä Soundissa on tarkoitettu sellaista artistia, joka on niin vanha/suuri/kuolemassa sukupuuttoon, että sen pitäisi väistyä uusien kykyjen tieltä.

Oli miten oli, viime viikkojen aikana olen myös etsinyt levyhyllystäni sellaisia teoksia, joiden tekijät ovat jo ylittäneet elämänsä lakipisteen eli täyttäneet vähintään 50 - ja huomannut niitä olevan huomattava määrä, ja että nuoruuteni rocktoimittajien mielipiteet vanhempien artistien pölyisyydestä ja turhuudesta olivat hieman asenteellisia. Sinänsä ei ole ihme, että ostelen 60-vuotiaiden pappojen tai mammojen levyjä - monessa tapauksessa kyseessä ovat sellaiset tekijät, jotka minun myöhäisteinivuosinani olivat vasta vähän yli kolmekymmentä, ja monessa tapauksessa he ovat vanhentuneet nimenomaan oman, samanikäisen yleisönsä kanssa.

Ja suuri osa tästä laulusta ja soitosta on oikein mieluisaa korvilleni; sen, mitä mahdollisesti nuoruuden innossa ja raivossa menetetään, korvaa monesti kokemuksen tuoma sävykkyys, itsevarmuus ja pitkä perspektiivi. Rock voi olla kapinaa - mutta myös viihdettä, viitekehystä, eskapismia, kaikennäköistä joka aina välillä keventää esim. 45-vuotiaan virkamiehen maailmantuskaa.

Tästä syystä ajattelinkin jatkaa levynkehumista jonkun aikaa pienimuotoisen "oldboy-sarjan" muodossa - joitakin tällaisia levyjä olen jo kehunutkin, mutta lisää on tulossa. Avainsanat olkoon vaikkapa, että levy on tehty 2000-luvulla mutta tekijä syntynyt ennen vuotta 1950, eli ollut julkaisuhetkellä vähintään 50 v - ja sitä mukaa kun 2010-luku etenee voi mukaan tulla myös sellaisia 50-luvun alkupuolella syntyneitä nimiä, joiden ikä on selvästi lähestymässä kuuttakymmentä. Yhden tällaisen dinosauruksen, Ian Andersonin (s. 1948) hieman alle nelikymppisenä tekemää laulua muotoillakseni; "you´re never too old to rock´n´roll if you´re too young to die". Watch this space!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti