112. Rodney Crowell: Sex And Gasoline (2008): Elämän makua

Popmusiikki on kliseistä tehtyä, ja itse musiikkia ympäröivät vielä kriitikkojen, mainosmiesten ja vieläpä kuuntelijoidenkin käyttämät usein vielä karmeammat kliseet - joita analysoimalla voi joskus tehdä hyvinkin pitkälle meneviä johtopäätöksiä itse musiikista. Yksi tällainen kulunut fraasi on "elämän maku", jonka minä yleensä luen varoituksena; elämän makuinen tulkinta tarkoittaa yleensä sitä, että tulkitsija (useimmiten kokenut sellainen) on joko juonut äänensä tai sitten ei ole osannut laulaa alun alkaenkaan. Varsinkin viime vuosina elämänmakuiset tulkinnat sitä paitsi yhä useammin ovat kohdanneet esittäjää huomattavasti nuorempien artistien lauluja - eli kyseessä on arvatenkin ollut yritys rahastaa vanhalla maineella ja löytää uutta kuulijakuntaa. Näitä esimerkkejä on Suomessakin monta - ja jopa levymyynnin ja keikkatilastojen kärkipäässä - ja maailmalla vielä enemmän; jotkut tyypit ovat niin karismaattisia, että tulkinnan huteruuden kestää, kun taas toisille pitäisi antaa lähestymiskielto levytysstudioihin.

Tämä pitkähkö purkaus ei taas koske Rodney Crowellia sikäli, että hän minusta osaa laulaa ihan kohtuullisesti - hän ei ehkä ole mikään pavarotti, mutta lajissaan kelvollinen ja tietää mistä nuotti löytyy - mutta elämän maku on hänen tapauksessaan sitä, että laulut (itse tehdyt) käsittelevät monipuolisesti (ja vinosti hymyillen) elämän eri alueita ja ilmiöitä, rakkaudentunnustuksista seksiin ja uskontohörhöistä maantiepölyyn. Ja bändi komppaa häntä asiallisesti, rennosti mutta tiukasti, etelään viittaavalla poljennolla.

Laulut ovat järjestään hyviä, huippuina hekumallinen "Funky And The Farm Boy", vetoava "I Want You #35" ja asiapitoiset "The Rise And Fall Of Intelligent Design" ja "Who Do You Trust". Tempot ja sovitukset pyörivät ensi kuulemalta aika suppealla skaalalla, mutta kun tutustuu tähän levyyn tarkemmin, siltä löytyy kaikenlaisia pikku vivahteita jotka rikastavat kuuntelukokemusta ja elämää.

Tämä taitaa olla americanaa - juurimusiikkia ilman sen kummempaa etikettiä - joka liikkuu soulin, countryn ja rock´n´rollin välimaastossa, nyökäten välillä folkin tai bluesin suuntaan, ja joka ennen kaikkea kuulostaa elävältä, dynaamiselta ja liikkuvalta ilman että se silti hyppii silmille. Elämän makuista kamaa, sanoisin...