Tämän levyn ilmestyessä Kolmas Nainen oli muuttunut pohjalaisesta räimepoppoosta koko Suomen Kansan perimmäisten tuntojen tulkiksi, ja samalla myös minun sydämessäni vallannut Eppu Normaalin paikan ykkösvalintana kotimaisten bändien kategoriassa. Tämä jäi myös pitkäksi aikaa bändin viimeiseksi tekeleeksi – mutta se ei haitannut minua, koska Perunateatteri osaltaan osoitti aika äkkiä, että Se Juttu tässä yhteydessä oli Pauli Hanhiniemi, hänen tekstinsä ja lauluäänensä, eikä niinkään se kuka häntä komppasi.
Bändin historia on sinänsä sivuasia – nyt on kyseessä levy ja sen sisältö. Minusta Paulin tulkinta ja tekstit puhkeavat lopullisesti kukkaan tällä albumilla. Jo ”Hyvää ja kaunista” neljä vuotta aiemmin olisi sinänsä hyvä ehdokas tälle listalle, mutta tämä on vielä vähän parempi. Kappalelista on komea – hitti ”Oi Suomen Nuoria” kulkee kuin juna, aloituksen ”Ooh, Sammyn” tarina on kiehtova ja näkökulma epätavallinen, ”Timpurit” ja ”Jerusalemin suutari” ovat mietiskeleviä, ”Maken kanssa” edustaa sitä perinteisempää Kolmatta Naista ja on siinä sivussa menevä juuripala, kun taas ”Kai mä tästäkin toivun” on sekä teemaltaan että soinniltaan Suomirockin kulmakivi.
Muutkin kappaleet ovat vähintään kelvollisia, soitto sujuu rutiinilla ja äänimaailma on miellyttävä – juureva olematta liian rupinen. Sovituspuolella huomaa sen, kuinka hitsaantunut ryhmä Kolmas Nainen loppuaikoinaan oli – ja juuri tällä saralla vei aikansa, ennenkuin Perunateatteri pystyi samaan, vaikka päähenkilö Paulin sanat ja sävelet koko ajan olivat parasta A-ryhmää.
Tässä vaiheessa lienee jo selvää, että allekirjoittanut arvostaa herra Hanhiniemen hyvinkin korkealle maamme lauluntekijöiden joukossa, ja hänen ansiokkaalla urallaan tämä levy on yksi kirkkain jalokivi. Ja itse asiassa historia toisti sittemmin itseään, koska Perunateatterin ura huipentui siihen ainoaan albumiin, joka päihittää tämänkin, eli ”Kaikeen rakkaudesta”. Nyt odotamme jännityksellä jatkoa...
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti