Broadcast oli ihan hyvä bändi, vaikka sen levytykset eivät ehkä olleet ihan sataprosenttista tavaraa - vaikka jotkut hitit olivatkin kuolematonta kamaa, loppuvaikutelma oli silti jotenkin ulkolukuinen. Sen sijaan bändin riveistä nousi esiin rivi tekijöitä, jotka omalla tavallaan ovat kyntäneet amerikkalaisen populaarimusiikin sarkaa Suomessa hyvinkin persoonallisesti - ja kaksi tämän saran suurimmista saavutuksista ovat Kim Lönnholmin soololevyt. Ensimmäinen niistä oli massiivinen hitti jo pelkästään nimikappaleensa voimalla, mutta minun korvissani sitä huomattavasti parempi on sen seuraaja, joka kai myi ihan kohtalaisesti sekin mutta huomattavsati edeltäjäänsä vähemmän.
Levyltä löytyy samaa kansanlaulunomaisuutta joka teki niin suuren hitin "Minä olen muistanut"-laulusta ja levystä - yksi suosikkibiisini, "Tuulee", voisi olla vaikkapa karkulainen jonkun kelttibändin tuotannosta - mutta ennen kaikkea tämä on enemmän rocklevy kuin tuo edeltäjä. Edu Kettusen rustaama nimibiisi on komea hymni, ja vielä sitäkin ylväämpi on Esa Kaartamon kynästä tuleva "Joen yli puiden siimekseen", joka on kuin tehty stadioneilla hoilattavaksi - en tosin tiedä, onko sitä koskaan kokeiltu esim. 20.000 ihmisen voimalla.
Tämä on jollakin tavalla tunnelmallinen levy, vaikka se taitaa olla aika lailla studiobändin tuote - tietty kaiho leimaa näitä lauluja, jotka periaatteessa ovat jonkinlaista ameriikan meininkiä - esimerkiksi aloitus "Syvä vesi vie" on sekä soinniltaan että soinnuiltaan silkkaa Eaglesiä. Samalla ne ovat hyvin suomalaisia - molemmat lauluntekijät onnistuvat tavoittamaan suomeksi kirjoittaessaan jotain sellaista, missä eivät englanniksi onnistuneet. Harmi vain, ettei tälle levylle ole tullut jatkoa - mutta toisaalta se merkitsee sitä, että Kim Lönnholmin soolotuotanto keskimääräiseltä tasoltaan kuuluu maamme huippuihin.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti