221. Marstio: Marstio (1982): Ameriikan meininkiä

Hankin taannoin CD:n, jolta löytyi Harri Marstion kaksi ensimmäistä, englanninkielistä albumia, "Marstio" ja "A Date With Mr. Marstio" (1984) - ja bonuksena hänen "Romany Violin"-tulkintansa Pedro´s Heavy Gentlemenin samanaikuiselta Tango-albumilta - ja tulin pitkästä aikaa kuunnelleeksi näitä vinyyleinä ahkerasti kuluttamiani levyjä. Molemmat olivat aikanaan minulle rakkaita, mutta tämä debyytti on rupineen kaikkineen se, joka näin pitemmälläkin perspektiivillä on jäänyt mieleen.

Tuo rupisuus on tietyllä tapaa osa levyn charmia, vaikka siinä on jopa raivostuttavia piirteitä. Minua häiritsivät aikanaan levyn originaalibiisien tekstien epäselvyydet ja selvät kielivirheet - kaikki ei ole pelkkää tulkintaa - ja taustakuoron miltei mielipuolinen mylvintä. Toisaalta Marstion englanti on vähintäänkin hyvää kansallista tasoa, ja levyn äänimaailma kokonaisuutena miellyttävän vanhakantainen - mieleen tulevat tietyt 70-luvun bluespohjaiset jenkkibändit.

Levyn suurin vahvuus on sen hidas osasto. Marstion oma "Light And Dark", hieman hämärine teksteineen, Lee Clayton-versiointi "One More Chance", ja originaalisovituksen sata-nolla pesevä pianoballadi-"Tennessee Waltz" etsivät kokonaisuutena vertaistaan ainakin Suomessa tehdyiltä englanninkielisiltä levyiltä - ja raspikurkkumme oli jo nuorena miehenä kypsä tulkitsija. Levyn soundit kehuin jo, ja eritoten sormio-osasto on makea. Myös jotkut nopeammat esitykset ovat ihan hyviä, etunenässä "Rhapsody In Red" ja "J.D.Blues". Kokonaisuus on hallittu - missään kohtaa ei uptempo-kamakaan repeä täysin räntäntäntäksi.

Tämä levy on osittain hyvä myös suhteellisesti - vaikka sen seuraajakin oli ihan OK, siinä oli jo paljon enemmän sellaista jazz-iskelmäosastoa, joka ei minuun iske ainakaan suurempina annoksina, ja myöhemmät suomenkieliset levyt olivat nimenomaan kielensä takia jotenkin arkisempia, vaikka soitto soi jatkossakin kohtuullisen makoisasti. Silloin aikanaan tämä oli musiikinnälkäiselle myöhäisteinille rohkaiseva merkki siitä, että Ameriikan meininkiä saadaan aikaan myös Pohjolan perukoilla, vaikka ehkä vähän kotikutoisestikin.