sunnuntai 6. lokakuuta 2013

222. Del Amitri: Change Everything (1992): Skotlannin paras Beatlesalbumi

Jos Del Amitrin ja sen laulaja-lauluntekijän Justin Currien uran tiivistää lukuihin, se koostuu tähän mennessä yhdeksästä albumista ja noin sadasta levytetystä laulusta vajaan kolmenkymmenen vuoden ajalta. Bändin ensimmäiset kaksi albumia olivat vielä hakuammuntaa, uusin soololevy vasta tilauksessa joten en osaa sitä vielä ruotia, mutta väliin jäävältä kuudelta teokselta olen koonnut Spotifyhyn listan johon olen kelpuuttanut vain loistavat tai melkein loistavat laulut - ja niitä on 38. Lisäksi ne jakaantuvat aika tasan - jotkut levyt ovat vähän parempia kuin toiset, mutta mikään näistä ei ole täydellinen huti.

Tämä, bändin kolmas albumi, on se osa sarjaa jossa Currie & kumppanit löysivät muotokielensä - tämä on leveän skaalan popmusiikkia, hyvin soitettua ja loistavasti laulettua (Justin Currie kuuluu suosikkilaulajiini), joka perustuu hyviin lauluihin ja monipuoliseen mutta hyvin yhteensopivaan tyylikirjoon. Aloituskaksikko on killerikamaa - "Be My Downfall" akustispohjainen veto, "Just Like A Man" hymni joka lainaa soulaineksia, kun taas esimerkisksi "The First Rule Of Love" on folkahtava, nojaten skottilaiseen ääniperinteeseen - ja toisaalta levyllä on myös "areenarockia" kuten hitinpoikanen "Always The Last To Know" tai "Sometimes I Just Have To Say Your Name" - mutta vaikka soundi kasvaa isoksikin, siinä on ilmaa ja jotenkin intiimejä elementtejä. Välillä kuuluu myös esim. kevyen kantrahtavia tuulahduksia.

Balanssi on hallussa - laulun lisäksi pidän sekä kitaroinnista että koskettimien äänimaailmasta, eikä mikään palanen pääse liikaa niskan päälle. Parhaimmillaan bändi soi yhteen kompaktisti mutta ilmeikkäästi, kuten vetoavan melankolisella "Behind The Fool"illa, jonka sävellys lisäksi on loistava. Jos nyt jotakin haluaisi valituksena esittää, voisi ehkä todeta tekstien ihmissuhdetematiikan olevan aika mollivoittoista - mutta näin suomalaiseen makuun se toisaalta tuntuu tutulta.

Otsikon viittaus Beatlesiin ei sinänsä tarkoita sitä, että Del Amitri minun tai kenenkään muun mielestä olisi mikään "uusi Beatles" tai että Justin Currie kumppaineneen olisi aikakautensa Lennon/McCartney, vaan sitä, että hoksasin tätä kirjoittaessa ja albumia samalla kuunnellessa, että se nimenomaan kokonaisuutena on juuri sellainen monipuolinen, melodinen, hyvin sovitettu, vaihteleva mutta silti popmusiikkiin pohjautuva kokonaisuus, joiden tietynlainen esikuva tai prototyyppi löytyy tietyistä Beatlesien huippukauden albumeista kuten esim "Rubber Soul". Ja niinkuin tuo edeltäjänsä, myös "Change Everything" on ajatonta kamaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti