Maailman paras levy 1996

Yksi kevyen musiikin hienoista piirteistä on sen ajoittainen yllätyksellisyys - esimerkiksi kun täysin eri taustoista tulevat taiteilijat tekevät musiikkia yhdessä. Yksi kaikkein parhaista esimerkeistä tästä on vuonna 1996 päivänvalon nähnyt "Where The Wild Roses Grow" - vanha murhaballadi Nick Caven senteemaiselta albumilta, jossa tämän synkistely-new wavetähden duettopartnerina on diskohiletähtönen Kylie Minogue. Heidän äänensä ovat, hassua kyllä, liki täydellinen yhdistelmä möreää ja heleää - ja koska kyseessä on kelttiläispohjainen kansanlaulu, tarina ja sävel ovat kunnossa.

Kumpainenkin edustaa sinänsä genrejä, joista en pääpiirteittäin välitä - mutta molemmat ovat kyllä urallaan levyttäneet muutakin ihan pätevää kamaa. Caven ja Wild Seedsien levyt ovat vain aika vaikeasti sulatettavia kokonaisuuksia, kun taas Kylien ura enimmäkseen on aika äkkiä unohdettavaa höttöä - joskin jotkut hitit ovat olleet aika nerokkaita, ja viime aikoina hänen ohjelmistonsa käsittääkseni on kehittynyt laajempaan suuntaan.

Toinen kevyen musiikin hieno piirre on sen alalla taidetta tekevät nerot. Minulla on muutamia sellaisia suosikkeja, joiden paraiden tekeleiden kuvaamiseen sanat eivät tahdo riittää, ja yksi heistä on ehdottomasti Richard Thompson. Hän on pian 50 vuoden ajan tehnyt musiikkia, joka heikoimmillaankin on mielenkiintoista, ja parhaimmillaan niin hyvää, etten sitä oikein osaa kuvata. Mestariteoksia on kaiken lisäksi syntynyt joka vuosikymmenellä 60-luvulta tähän päivään - itse asiassa hänen alkukesästä ilmestynyt uusin albuminsa, "Still", saattaa olla koko uran paras.

Yksi minun suosikeistani on vuoden 1996 "You? Me? Us?", mielenkiintoinen julkaisu jo pelkästään siksi, että se on jaettu sähköiseen ja akustiseen levyyn - saman etiketin alla on siis kaksi kokonaisuutta, jotka kummatkin ovat tärkeä osa Thompsonin artistipersoonallisuutta. Tämä jopa julkaistiin tupla-CD:nä, vaikka soittoaika taitaa jäädä hieman alle 70 minuutin - mutta ratkaisu on hyvä, koska puoliskot ovat aika erilaiset vaikka kokonaisuus on linjakas. Tämän huomaa erityisesti, koska pari biiseistä esitetään molempina versioina, ja tuplauskin on hyvin perusteltua.

Sähköinen puoli sisältää sekä Thompsonin uran ehkä terävintä rokkausta, kuten "She Steers By Lightning", että perinteisempiä alakulon hymnejä, kuten "Bank Vault In Heaven", kun taas akustinen, folkimpi puoli antaa enemmän tilaa kerronnalle ("Cold Kisses", "Woods Of Darney"). Tämä albumi on äänikuvaltaan enemmän "rockbändin tekemä" kuin jotkut sellaiset, joissa on mausteena esim. erilaisia kansanmusiikkisoittimia, mutta kokonaisuus ei silti ole yksitoikkoinen. Thompson on laulajana pätevä - mutta ennen kaikkea minun täytyy todeta, että vaikka yleisesti ottaen suhtaudun kitaristeihin hieman epäilevästi, Richard Thompson on sen lajin ässä.

Ja kuten sanottua, tämä albumi on vain yksi hänen helmiensä pitkässä nauhassa.