Maailman paras levy 2000

Kaikki eivät saa kokea vuosituhannen vaihtumista - niinpä siihen ladattiin kaikenlaisia odotuksia, ja se sai toimia jonkinlaisena vedenjakajana monessakin mielessä. 1900-luku oli vanhaa aikaa, 2000-luku uutta - ja esimerkiksi kaikenlaiset "parhaiden levyjen ja biisien listat" olivat tietysti juuri tähän aikaan esillä. Nyt, kun siitä on kulunut jo jonkin aikaa, voi jopa pienellä perspektiivillä kysyä itseltään ja maailmalta, mikä vuosituhanteen vaihteessa muuttui, vai muuttuiko mikään?

Ja vastaus on minun kohdallani, ettei mikään oikeastaan muuttunut. Oikeastaan ainoa asia, minkä olen huomannut jälkikäteen, on että olen saanut aikaan jonkinlaisen kahtiajaon musiikinkuuntelussani koska esim kokoelmalevyjä autoon tehdessäni olen usein käyttänyt vuosilukuja, vuosikymmeniä ja etenkin vuosituhansia jonkinlaisina vedenjakajina biisejä valitessa - eli minulla on paljonkin "90-luvun sitä"- ja "uuden vuosituhannen tätä"-kokoelmia mutta vain yksittäisiä "95-05"-tyyppisiä.

Ja vanhat suosikit eivät tietenkään menneet vaihtoon, vaikka niiden rinnalle tuli uusia. Vuoden 2000 hittibiisi oli vanhan suosikin uusi tuleminen, Bon Jovin häpeämättömän tarttuva "It´s My Life", joka palautti sekä tämän kasarisuosikkini että jenkkirockin ylipäätänsä kuuntelutottumuksiini muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Siinä on hyvä sävel, loistava kertosäe, koukkuja vaikka muille jakaa - eikä sen loistavuutta vähennä se, että Jon Bongiovi joukkoineen on yrittänyt tehdä saman jutun uudelleen melkein jokaisella sen jälkeen ilmestyneellä albumillaan. Bon Jovi kuului jo 15 vuotta sitten niihin bändeihin, joiden levyjä joissakin piireissä kuului inhota, mutta minä olen ollut "melkein fani" jo vuodesta 1985 ja tokasta albumista lähtien, ja varsinkin autoiluun heidän musiikkinsa istuu kuin nenä päähän.

Ja uuden vuosituhannen uusista suosikeista ensimmäisiä oli Anastacia, jonka debyyttialbumi "Not That Kind" iski allekirjoittaneeseen lujaa. Hyviä biisejä, sujuvaa soittoa, ja ennen kaikkea Ääni. Menobiisit kuten nimikappale ja "I´m Outta Love" toimivat kuin väärä raha, kun taas hitaammat palat kuten "Who´s Gonna Stop The Rain" osoittavat hänen tulkinnastaan löytyvän myös sävyjä. Makean lauluäänen takana minua miellyttää myös tuotanto - sekoitus soulia ja sen alalajeja rocksävyillä maustettuna, joka ei välttämättä istu yksittäisiin lokeroihin mutta sen sijaan liikkuu niiden välillä jopa yllättävän sujuvasti ollakseen pohjimmiltaan "hittituote".

Myös hänen myöhempi tuotantonsa on miellyttänyt minua, vaikka hänkään ei ole kriitikkojen suosikki - ja olen jopa saanut kuulla itse kuuntelevani häntä lähinnä hänen ulkoisten avujensa vuoksi. Voi tietysti olla, että hänen ja muidenkin hyvännäköisten artistien fanikaartista löytyy myös niitä, jotka osaavat kuunnella ulkonäköä, mutta itse tarvitsen kuuntelemiseen nimenomaan äänellisiä ärsykkeitä.