tiistai 26. syyskuuta 2017

331. Southside Johnny & The Asbury Jukes: I Don´t Want To Go Home (1976): Kovaksikeitetyn sinisilmäsoulia maailman parhaalta baaribändiltä

Yksi pitkän linjan musiikillisista suosikeistani on Southside Johnny. Tämä "Brucen kaveri" joka on tehnyt valloittavaa suurieleistä mutta dynaamista rhythm & bluesmusiikkia levyllä jo yli neljänkymmenen vuoden ajan - ja elävässä elämässä käytännössä jo puolisen vuosisataa. Hänen orkesterinsa Asbury Jukes on vaihtanut kokoonpanoa ja välillä nimeäänkin, mutta sekin on kulkenut mukana ainakin suurimman osan ajasta. Paria lievää tuotannollista kokeilua lukuunottamatta paketti on ollut kasassa alusta alkaen. Sitä asiaa todistaa vaikkapa tämä pumpun debyyttialbumi vuodelta 1976, joka on ns. valmista kauraa.

Alkuaikoina Jukesin levyillä kävi vierailijoitakin - laulullisesti sitä ei olisi tarvittu, vaan onhan Johnnyn ja Ronnie Spectorin duetto levyn päättävällä "You Mean So Much To Me":lla rakastettava esitys, eikä Lee Dorseykaan häpeä rooliaan "Got To Get You Off Of My Mind":in osapuolena. Pääosassa on silti Johnny itse, "ainoa valkoinen poika Jersey Shorella, joka osasi laulaa bluesia viisi settiä illassa", ja sitten tämä bändi, joka varsinkin torvipuolella soi kuin kone. Sen huomaa pistämättömoissä menopaloissa kuren "Broken Down Piece Of Man", juuri noissa duetoissa, tai hieman letkeämmin soivissa paloissa kuin "Fanny Mae" tai "It Ain´t The Meat (It´s The Motion)", joka käsittääkseni ei kerro HK:n logistiikasta.

Huippubiisit ovatkin sitten kaikkien aikojen sellaisia. Nimibiisi on sellainen sovituksellinen ja tulkinnallinen riemuvoitto torvineen, jousineen ja kaikkineen, että se oikeastaan vähän latistaa paria seuraavaa biisiä, mutta vasta "The Fever" on lopullinen niitti. Tämän kaihoisan hymnin laulutulkinta on yksi ikisuosikeistani, ja taas kerran sovitus on loistava; kaiho tihkuu kaiuttimista urkujen ensi parahduksesta jokaiseen torvibreikkiin. Kun Johnnyn kavereista puhutaan, täytyy tietysti tässä vaiheessa mainita kitaristi/tuottaja Steven Van Zandt ja tämänkin laulun tehnyt Bruce Springsteen. Yhteistyö jatkui myöhemminkin, mutta nämä ensialbumin kukkaset ovat sen kauniimpia hedelmiä.

Joissakin tapauksissa (tai ehkä jopa periaatteessa) voisin olla sitä mieltä, että vuosikymmeniä kestävä tasakuuloisuus ei ole positiivinen määritelmä - mutta tässä tapauksessa voin todeta, ettei hyvää reseptiä kannata muuttaa liikaa. Jonkun määritelmän mukaan tämä on "kovaksikeitettyä sinisilmäsoulia"; jossakin on Jukesia kutsuttu maailman parhaaksi baaribändiksi - oli miten oli, homma toimi 1976 ja toimii vieläkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti