Maailman paras levy 1974

En tainnut 12-vuotiaana olla kaikkein tavallisin Chicagofani, mutta kun noin 1977 parhaan kaverini kanssa kävin läpi hänen isoveljensä levyhyllyä, tämän vielä silloin torvivoittoisen jazzrockbändin tuotanto teki herkkään mieleen aikamoisen vaikutuksen. Ennen kaikkea minua kiehtoi jo silloin yhtyeen monipuolisuus - ominaisuus, jota vanhempana huomaan arvostavani yhä enemmän. Yhtyeen kaikkein suurimmat huiput tulivat 1970-luvulla, ja minun korvissani ehkä kirkkain niistä on vuonna 1974 ilmestynyt herkkä "Wishing You Were Here". Puhaltimet, dynamiikka ja Peter Ceteran hunajainen (tai imelä, miten sen nyt ottaa) ääni muodostavat aika maukkaan kokonaisuuden.

Monien mielestä Chicago oli reilusti alamäessä jo tämän julkaisun kohdalla, mutta minulle maistuu sinänsä myös orkesterin myöhäisempi, yhä enemmän viihteeseen kallellaan oleva tuotanto - esim. vuoden 1980 "Chicago 14" on oikein hyvä kokonaisuus, ja vielä vuonna 1995 julkaistu "Night And Day", jolla bändi tulkitsee jazzklassikkoja, on ihan OK. Tällä levyllä mukaan pääsevät myös välillä hukassa olleet torvet. 2000-luvulla on tehty kai lähinnä joululevyjä - mutta klassikoiden hohtoa se ei vähennä.

Myös Blue Öyster Cult tuli tietoisuuteeni erään kaverin veljen levyhyllyn kautta. Niinkuin aikaisemmin kehumani Deep Purple, myös BÖC on sellaista heviä jonka voima ja paino perustuu enemmän asenteeseen kuin äänivallin massiivisuuteen, ja myös dynamiikan taju on hallussa. "Secret Treaties" on kovatasoisen albumisarjan kaikkein paras osa; monipuolisia biisejä, sujuvaa soittoa, mielenkiintoista laululyriikkaa - josta ei kyllä ota selvää. Jos bändillä olisi joku heikompi puoli, niin laulusolistit ovat tavallisia kuolevaisia, vaikka nuotti hallussa pysyykin. Kappalelistan kruunu on päätöshymni "Astronomy", jossa yhdistyvät kaikki edellämainitut asiat ja vielä hieno melodia ja kasvava sovitus kokonaisuudeksi, joka kuuluu genren ja aikakauden klassikoihin.

Koko 1970-luvun puolivälin ympärillä ilmestynyt albumisarja - "Tyranny And Mutation", tämä, "Agents Of Fortune" sekä "Spectres" - pitää minun korvissani rimaa korkealla. BÖC:n levytysuran jatko onkin sitten tuottanut vaihtelevampia tuloksia - 80-luvulla soundiin hiipivät syntikat, ja bändin popmaisempi puoli pääsi esiin, mutta vuoden 1988 "Imaginos" on vuorostaan melkein naurettavan raskas ja mustanpuhuva kokonaisuus. Sen jälkeisisiä levyistä olenkin kuullut vain yhden, vuonna 1998 julkaistun "Heaven Forbid"-albumin, joka taas on paluu klassiseen Cultsoundiin ja kaiken lisäksi ihan kelvollista kamaa - mutta joka on tainnut jäädä aika harvojen herkuksi.

Vielä tänäkin päivänä maailmaa kiertää jonkinlainen Blue Öyster Cult - olisiko bändi jopa heittänyt keikan jollain ruotsinlaivalla viime talvena? Toisin kuin Purple, Cult taitaa Chicagon tavoin kuulua nykyisin lähinnä nostalgiaosastoon,