sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

87. Van Morrison & Chieftains: Irish Heartbeat (1988): Kelttiläisen soulin alkulähteillä

Vaikka Van the Man keikoillaan ja joskus myös levyillään oli aikaisemminkin esittänyt kelttiläisiä kansanlauluja, ja joissakin hänen omissakin lauluissansa oli kaikuja kotisaaren musiikkiperinteestä, hän ei ennen vuotta 1988 ollut kuitenkaan mikään ”irkkulaulaja”, jonka ohjelmistoon kuuluu perinteisiä juoma- ja rakkauslauluja. Sitten tuli tämä levy, jonka hän teki yhdessä toisen elävän legendan, kansanmusiikkiyhtye Chieftainsin kanssa, joka minun korvissani on yksi parhaiten onnistuneista kansanmusiikin ja rockmaisemman ilmaisun yhdistelmistä – eli levy, joka soi akustisen rikkaasti, mutta joka on tuotettu huolella ja kohtuullisen suurella rahalla siten, että se sopii myös nykypopkuluttajan korvaan.

Jo levyn avaus on klassikko – ”Star Of The County Down” on laulu, jota on tullut hoilattua siellä sun täällä, Dublinista Turkuun tämän esityksen innoittamana – jotenkin yhdistelmä Chieftainsien tarkkaa, mutta eloisaa soitantaa, ja Vanin tunnuksenomaista mokellusta ja murinaa loksahtaa paikalleen heti ensi tahdeista lähtien. Tässä liikutaan selvästi kansanmusiikin alueella, mutta muista esityksistä esim. ”Raglan Road” on selvästi toteutukseltaan Vania, vaikka kappale onkin lainakamaa.

Hauskaa on myös, miten laulujen tematiikka monesti sopii siihen kuvaan vanhenevasta artistista, jota Van omassa tuotannossaan on rakentanut – esimerkkinä monien muidenkin tulkitsema ”Carrickfergus”. Ja toisaalta mukaan kelputetut kaksi Vanin omaa biisiä –”Irish Heartbeat” ja ”Celtic Ray”, 80-luvun ehkä vähemmän legendaarista tuotantoa – nousevat tavallaan esiin paremmin tässä yhteydessä ja tällä kokoonpanolla. Kun vielä totean, että ”I´ll Tell Me Ma” ja ”Marie´s Wedding” ovat samaa puuta kuin avaus, eli nopeita ja iloisia, ja että yksi levyn kohokohdista on ”She Moved Through The Fair”, yksi kelttiläisen tradition kauneimmista rakkauslauluista, jonka miehemme tekee omakseen jäljittelemättömällä tavallaan, on melkein koko levy kehuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti