126. Koinurit: Yllätyspaartit (1990): Pogues suomalaisittain - ja soittotaidolla (Sovellettua kansanmusiikkia 3)

Kun viimeksi kehuin Folkkareita energisyydestä ja innosta, on tätä poppoota ja levyä ilmeisesti sitten luonnehdittava raivokkaaksi, koska tämä saattaa olla itse asiassa kaikista kuulemistani "kansanmusiikkilevyistä" eniten rock. Ei siten, että tämä olisi esimerkiksi sähköisin tai raskain, mutta juuri tuon ns. energiatason osalta. Vertaus Poguesiin tulee oikeastaan tuosta energiatasosta - mutta mikäli minä ymmärrän musiikista mitääm, Koinurit on ko. retkuetta huomattavasti puhdasoppisempi.

Äänitysteknisesti tämäkin on aika "luonnollinen" - mutta tässä tapauksessa se ei haittaa yhtään, vaan päinvastoin lisää läsnäolon tunnetta. Koinurit voitti mm. pelimanniyhtyeiden Suomen mestaruuden 1990 - ja onnistui käsittääkseni herättämään pahennusta kilpailujen yhteydessä, en tosin muista mistä syystä.

Yleensä en hirveästi perusta instrumentaalimusiikista, mutta tään levyn raidat taitavat jakautua n. 50/50, eikä sekään oikeastaan häiritse, koska kokonaisuus jotenkin on niin täyttä asiaa. Materiaali on enimmäkseen "trad arria", mutta mukana on jokunen oma tekele, minkä lisäksi levyn parhaimmistoa ovat Hiski Salomaan ikivihreät "Tiskarin polkka" ja "Lännen lokari", jotka luetaan kiperästi ja tunteella. No, samoja sanoja voi käyttää monista muistakin levyn kappaleista. Instrumentaaleista esim. "Polska 1762" kulkee kuin hirvi, kun taas lauluista parhaimmat, Salomaan biisien lisäksi, ovat hellän karhea "Hyvää iltaa sanon sulle" sekä raivokas (taas!) "Progelaulu" - jonka tekstistä suurin osa on minulle tutumpi nimellä "Onko sinun paperisi kastunnu".

Vähän niinkuin Folkkareillakin, laulu itse asiassa kalpenee soitolle - eikä se oikeastaan haittaa minua (muuta kuin että joskus nuoempana manasin etten sattunut oikeaan aikaan oikeaan paikkaan ja päässyt laulajaksi...). Yhtyeen muusikoista Arto Järvelä, joka kuuluu maineikkaaseen pelimannisukuun, on sittemmin soittanut melkein kaikissa alan yhtyeissä, mutta muiden herrojen myöhemmät vaiheet ovat minulta hukassa. Tämä levy on sinänsä oikein hyvä testamentti, ja ilmestyipä paria vuotta myöhemmin toinenkin - mutta minä olisin kyllä toivonut vielä lisää jatkoa.