keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

128. Aerosmith: Nine Lives (1997): Sedät heiluu vaikka henki menis...

Kun nyt heittäydyin taas kehumaan vanhoja hevibändejä, niin antaa mennä: Aerosmith on siis aika uusi tulokas suosikkigalleriassani - itse asiassa tulin joskus noin vuonna 1997 hankkineeksi herkullisen "Big Ones"-kokoelman, joka summasi bändin uuden tulemisen vuosina 1987-1994, ja kun olin koukussa siihen ilmestyi tämä albumi, joka myynnissä ja suosiossa mitattuna ei tainnut olla yhtä iso kuin "Get A Grip" tai "Pump" olivat, mutta silti kokonaisuus joka iski minut lattiaan kuin metrinen halko.

Tältä levyltä löytyvät kaikki ne osaset, jotka tekivät ja tekevät Steven Tyleristä ja hänen bändistään suuria viihdyttäjiä: Mehevää menoa, sujuvia sanoituksia, himon hienoja hitaita ja sävykkäitä sovituksia. Kokonaisuus on ehkä CD-ajan tapaan lievästi buliminen - tiivistäminen kahdeksaan tai yhdeksään raitaan ja 37 minuuttiin, niinkuin herroilla oli tapana 70-luvulla, olisi tehnyt tästä toella kovan paketin, mutta näinkin tämä on hyvä.

Hauskaa on nimenomaan se, että levyn hyvät hetket ovat niin monimuotoisia. Ensimmäisenä minut vakuutti "Taste Of India", joka on sopivan etnissävytteinen menopala killerikertosäkeellä, seuraavana folkahtava balladi "Full Circle", joka taas on kuin tehty leirinuotiolle, sitten "The Farm" ja sen itseironinen verbaalileikittely... "Pink" taas on juuri sellainen kieli poskessa heitetty hitti, jonka kaksimielisyydet venyttävät kielitaitoni rajoja, "Something´s Gotta Give" ja "Crash" taas taattua kaahausta jonka takaa silti löytyy sekä sävellys että sanoitus... muutamaa raitaa voi haukkua täytteeksi, mutta kokonaisuuskin kestää soittoa.

Ja jotenkin, viimeistään tässä vaiheessa, tuntui ja tuntuu selvältä, että Aerosmith on kokonaisen alalajin kummisetä - kaikki 80-luvun "puudelirokkarit/hiusmetallibändit" ovat heille velkaa perusideansa. Tämä alkuperäisartisti vain hoitaa hommat useimpia seuraajiaan paremmin... sedät heiluivat vielä tässä vaiheessa vaikka väkisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti