125. Folkkarit: Pako Pohjanmaalta (1994): Viuluviikarien voittokulku (Sovellettua kansanmusiikkia 2)

Kiinnostukseni kansanmusiikkiin on aina ollut sikäli marginaalista, että olen kasvanut rockmusiikin energian ja sähköisyyden kanssa, ja "liian perinteinen" esitystapa on kuulostanut välillä vieraalta. Sen lisäksi monet ns. autenttiset kansanmusiikin esittäjät ovat kuulostaneet museokapineilta juuri koska ovat pyrkineet toistamaan alkuperäistä äänikuvaa vaikka tämän päivän sointi on toinen. Toisaalta voi pohtia, onko tämän päivän kansanmusiikki oikeastaan sitä, mitä kansa kuuntelee ja laulaa tänään, mutta en nyt lähde siihen keskusteluun, vaan totean, että minua sen sijaan on aina miellyttänyt se kansansävelmistä polveava musiikki, joka yhdistää vanhat laulut tämän päivän energiatasoon ja esitystapaan.

Maailmalla esimerkkejä on paljon, Suomessa vähemmän - ja yksi parhaista on tämä Kaustisen ja lähiseudun lahja maailmalle, eli Folkkarit. Käydessäni 90-luvulla useammankin kerran festareilla, minulla oli tilaisuus kuulla heitä livenä, yleensä keskellä yötä kiehuvalla päälavalla, jossa nuorempi festarikansa oli ihan banaaneina - ja keksi-ikäinen palvelijanne myös. Levyllä esitys ei ehkä pääse aivan yhtä korkeisiin sfääreihin, koska tuotanto on minun rock-korviini aika hillittyä, mutta kyllä tämä maistuu näinkin.

Nopeammat kappaleet ovat järjestään energisiä, täynnä pikku jippoja ja soiton ja laulun riemua. Ehkä nuoruus välillä kuuluu tiettynä epätarkkuutena, ja ehkä laulajan äänessä ei ole kokemuksen syvyyttä, mutta voi pojat sitä latausta. Instrumentaalit, jotka yleensä kiinnostavat minua vähemmän, istuvat kokonaisuuteen kuin voisilmä pullaan. Ja kaiken kruununa on hidas ja kaihoisa "Etelästä lensi", joka taitaa olla kaikista suomalais-ugrilaisista rakkaudesta kertovista mollisävelmistä suosikkini.

Ja loppujen lopuksi tuo ohut soundikin on oikeastaan etu - tämähän on luomua kaikenlaiseen "E621-botoksipoppiin" verrattuna, ja kaikki minkä nämä pojat levyllä esittävät on samalla kombolla siis esitettävissä myös livenä. Harmi vain että yhtyeen ura käsittääkseni jäi kahden pitkäsoiton mittaiseksi - mutta kummatkin albumit pesevät kyllä paitsi suurimman osan tietämistäni ns. tavallisista poplevyistä myös esimerkiksi Lauri Tähkän tuotokset mennen tullen.