Teini-ikäisenä minäkin olin hevidiggari (termi on 80-luvulta niinkuin diggailukin), ihannoiden enimmäkseen klassisia brittibändejä kuten Deep Purplea ja sen seuraajia. Toisin kuin tänään, vielä 1982 ei juurikaan ollut sellaisia suomalaisia artisteja, jotka olisivat klaaranneet englanninkielisen heavyn tai vastaavan tekemistä niin, että sitä olisi iljennyt kuunnella tuntematta myötähäpeää.
Sitten tuli tämä levy, ja vielä Kuusamosta. Zero Nine oli bändi aika lailla minun makuuni; sinänsä jykevät riffit tukivat hyviä sävellyksiä, laulaja osasi asiansa ja sovituksellisestikin osattiin sävyttää menoa. Levyltä löytyy hienoja menopaloja kuten "Who´s Gonna Cry Now" ja surumielinen "In The Drizzlin´ Rain", rokettirollia tyyliin "Steamroller", ja kaiken kruununa klassinen heviballadi "Dreamless World", joka ei ole vain yksi hienoimpia suomalaisia, vaan koko tyylilajin hienoimpia slovareja ikinä - kaavan mukaan tehty, akustisine introineen, paisutuksineen ja kaikkineen. Pakettiin mahtuu pari hieman vaatimattomampaa vetoa, mutta ei mitään rimanalituksia.
Tämä ei tietenkään ollut hirveän omintakeinen levy, mitään arktista eksotiikkaa ei hirveästi löydy ja itse asiassa mm. juuri tuo DP seuraajineen, kuten Rainbow, on aika ilmiselvä esikuva - mutta toisaalta tämä on ihan alkuperästä huolimatta hyvä levy, joka yhdistää riffittelyn ja sävykkyyden juuri sillä tavalla kuin minusta hyvän rockin pitää tehdä. Suomessa englanniksi, yhtä hyvin kuin jollain muulla tavalla.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti