Kun viime syksynä kehuin BÖC:in "Secret Treaties"-lätyn, oli yksi argumentti sen poikkeaminen hevin hieman kaavamaisista yleispiirteistä, ja sama argumentti pätee vielä paremmin tähän, bändin seuraavaan studiolevyyn, jota ihmettelin jo sen ensi kertaa kuullessani joskus noin vuonna 1982, ja joka vieläkin jaksaa viehättää minua nimenomaan monipuolisuudellaan. Toisaalta kaikenlainen lokerointi on loppujen lopuksi turhaa - tämä on yksinkertaisesti hyvää rockmusiikkia, joka ei ehkä tartu korvan taakse heti ensi kuulemalta, mutta jääkin sitten sinne asumaan.
Aloitus, "This Ain´t The Summer Of Love", on jonkinlaista punkheviä, sitä seuraava "True Confessions" vähän kuin 50-lukulainen balladi, sitten megahitti "(Don´t Fear) The Reaper", joka on jotain aivan muuta - teemaltaan hevi, mutta soundiltaan jonkinlaista areenarockin pehmeämpää päätä. Riffeissäkin löytyy, esimerkkeinä "E.T.I. (Extra Terrestrial Intelligence)" ja "Sinful Love", kun taas "Tattoo Vampire" puskee voimallisesti... levyn jokaisen biisin voisi melkein kehua erikseen, ja kaiken lisäksi sen vaihtelu on virkistävää. Ai niin, yksi suosikeistani, "The Revenge Of Vera Gemini", jäi mainitsematta - sekin kulkee kuin kevyt mutta voimakas juna, ja Patti Smithin lauluosuus istuu kokonaisuuteen kuin väärä raha.
Vielä pitää todeta, että vaikka yleensä pidän voimakasäänisistä laulajista, yksi BÖC:in viehätyksen kulmakivi on se, että kohtalaisen tavallisillakin lauluäänillä saadaan aikaan toimiva kokonaisuus. Siihen saattaa vaikuttaa myös tekstien monipuolisuus - suurin piirtein rakkauslauluista synkkiin ennustuksiin ja takaisin. Kun vielä sovituksetkin toimivat, tämä kuuluu niihin kokonaisuuksiin joista voi löytää uusia piirteitä vielä monien vuosienkin jälkeen. Hm, tätä kirjoittaessa taustalla soi "Tenderloin", jota olen pitänyt levyn ehkä keskinkertaisimpana esityksenä, mutta siinähän onkin hienoja kitarabreikkejä ja Reaperin tavoin salakavalan jäntevä biitti.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti