244. Rolf (Roffe) Wikströms Hjärtslag: Bluesman (1983): Kansankodin siniseltä puolelta

Yksi musiikinharrastukseni tärkeimmistä vaiheista sai enemmän tai vähemmän alkunsa tästä levystä. Olin toki kuullut bluesia aikaisemminkin, joskin enimmäkseen rockbändien "sivuhuomautuksina", mutta tämä oli ensimmäinen albumin mittainen kokonaisuus, joka iski tajuntaani ja jätti siihen ikuisen polttomerkin. Sittemmin bluesia on tullut kuunneltua enemmänkin...

Roffe Wikström on pahuksenmoinen kitaristi, ennen kaikkea livenä, mutta myös näin levytettynä. Ensimmäinen ja suurin suosikkini näistä esityksistä, "Bedragen och besviken" - eli Otis Rushin klassinen "Double Trouble" - kulkee juuri sellaisen kitarasoundin kantamana, joka jotenkin soittaa ihokarvat minulta pystyyn, ja soolot ovat muutenkin maukkaita. Bändin, Hjärtslagin, sointi on mukavan vanhakantainen mutta silti täyttä verta ja lihaa - ja äänimaailma tuntuu luonnolliselta. Biisit ovat hyviä - tarinat sosiaalirealismia, sävellykset klassista kaavaa noudattavia. Lainabiisejä on tuon Rushin lisäksi ainakin Percy Mayfieldin "Danger Zone" - eli "Jorden är ett dårhus", mutta niinkuin jo laulujen ruotsinkielisistä nimistä voi päätellä, hän tekee lainoistakin omiaan.

Mutta ennen kaikkea hän on laulajana loistava bluestulkki. Välillä tulkinta menee hieman yli - ärinäksi ja korinaksi - mutta useimmiten hän pysyy hyvän maun ja uskottavuuden rajojen sisällä. "Double Trouble" on siis hieno versio, minusta jopa alkuperäistä parempi, mutta vielä hienompi esitys on Howlin´ Wolfille omistettu "Vargen är död", joka todella tekee kunniaa omistuskohteelleen - hieno pianoriffi ja sitten tuo osittain ulvottu laulu tartuvat selkäpiihin. "När jag ramla och slog mig" on vauhdikas tarina siitä, miten hassusti voi sattua jos joutuu virkavallan kynsiin, kun taas "Natten faller" ja etenkin lopetus "Fallna änglar" ovat esimerkkejä siitä, että bluesmiehemme taitaa myös hiljaisempia vivahteita.

Olen käynyt Roffen keikalla kolmesti, ja ne ovat olleet hienoja kokemuksia, ja levyjä on hyllyssäni pitkä rivi. Nekin voisi periaatteessa kehua vaikka kaikki, mutta esimerkiksi tämä levy on oikein hyvä lähtökohta - vaikkapa elinikäiseen bluesharrastukseen.