keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

246. Maura O´Connell: Don´t I Know (2004): Ääni ja juuret - ja yksi kaikkien aikojen parhaista biiseistä

Mistä on hyvät levyt tehty? No, minä pidän ensinnäkin vahvoista lauluäänistä, sellaisista jotka vakuuttavat pinnistelemättä, jotka kestävät niin dynamiikkaa kuin desibeleitäkin. Sen lisäksi pidän ns. juurevasta soitosta - oli kyseessä sitten kieli-, kosketin- tai lyömäsoitin - ja ilmavista sovituksista, sellaisista jotka sopivat korvaan sekä nousuhumalassa että yön hiljaisuudessa. Ja jos albumin tasolla puhutaan, odotan musiikiltani tiettyä vaihtelevuutta ja jopa yllätyksellisyyttä - mutta mielellään niin, että artistin tunnistaa samantien.

Tämä on kaikilla näillä mittareilla hyvä levy. Maura O´Connell ansaitsi kannuksensa mm. De Dannanin vokalistina, irlantilaisen perinnemusiikin saralla, ennenkuin hurahti amerikkalaiseen country- ja muuhun perinnemusiikkiin, ja kaikki nämä asiat kuuluvat myös tällä levyllä. Se rokkaa irtonaisesti, kuten esim. aloitusbiisi, "Trip Around The Sun", se on välillä painokas kuten "Ain´t No Good Day For Dying", jota vielä koristaa ihana slidekitara, ja se tunnelmoi kuten esim. kaihoisa "Up And Flying" tai "Hold On". Kunnon peruskauraa pieteetillä esitettynä - mutta ei siinä kaikki.

Joskus, harvoin, kuulee laulun joka jotenkin tarttuu sydämestä ja puristaa - hellästi mutta päättäväisesti - eikä päästä irti. Tämän levyn kohokohta, "Love You In The Middle", on sellainen laulu. Siinä on kaunis sävel, sitä koristavat maukkaat kielisoittimet, ja sen teksti on jotenkin lohdullisen kaunis - se vakuuttaa rakkauden voittavan vaikeudet. Ja ennen kaikkea Maura O´Connell laulaa sen niinkuin hänen henkensä olisi sen varassa. Aina sen kuullessani pysähdyn, ja välistä se onnistuu liikuttamaan jopa kyyneliin asti. Sen kaltaiset esitykset selittävät tyhjentävästi sen, miksi musiikki loppujen lopuksi on tärkeää; sanojen ja sävelten yhteinen voima on paljon enemmän kuin kummatkaan erikseen.

Itse asiassa totesin juuri, kun soitin levyn taas läpi, että se itse asiassa on niin hyvä laulu että se jopa hämärtää muun materiaalin sinänsä korkean tason - mutta vaikka toista näin selvää huippua ei levyltä löydy, se on silti hieno esimerkki äänen ja juurten - perinteen tuntemisen ja sen päälle rakentamisen - voimasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti