maanantai 11. toukokuuta 2009

31. Vuokko Hovatta: Lempieläimiä (2008): Klassikko jo ilmestyessään?

Kuinka nopeasti levystä voi tulla klassikko? Se ei vielä ole mikään tae, jos uutta levyä pyörittää viikon pari koska siihen on tykästynyt, eikä kuukausikaan vielä mitään, mutta jos levyn ilmestymisestä on esim. kulunut runsas vuosi, ja siitä yhä löytää uusia pikku jippoja samalla, kun ne vanhatkin jaksavat viehättää, ja jos suosikkisävelmätkin vaihtelevat soittokerrasta toiseen, voinee hyvillä mielin todeta ko. lätyn täyttävän klassikon kriteerit.

Jo Vuokon Euroviisuehdokaskappale ”Virginia” oli lupaava – ensinnäkin se pieksi useimmat kilpailijansa noin 6-0, eikä ihme; olihan sen taustalla suosikkisäveltäjäni ja –sovittajani Kerkko Koskinen – mutta kun koko albumi löysi tiensä soittimeen, olikin ilonaihe se, ettei tämä hitti mitenkään noussut esiin, vaan loputkin kappaleet olivat samaa tasoa. Viisi kappaleista on Kerkon käsialaa, ja toinen mokoma tulee toisen kotimaisen suosikkini Tuure Kilpeläisen kynästä.

Olen kehunut Kerkon sovituksia niin monesti, että melkein nolottaa, mutta tälläkin kertaa on todettava, että pidän sävellyksistä, sanoituksista, sovituksista ja esityksistä. Tarpeeksi laaja soitinarsenaali, soinnin miellyttävä ilmavuus ja (Aamulehden Jussi Niemeä mukaillen) esitysten suhteellinen vapaus perinteisen popmusiikin kahleista muodostavat kokonaisuuden, johon minä en niin vain kyllästy. Vuokon laulukin on taattua tavaraa – joissakin kohdissa kaipaa ehkä vanhasta muistista kunnon kuoroa taustalle, mutta toisaalta tämä lätty on hienovaraisempi kuin Ultra Bra oli loppuaikoinaan.

Suosikkilaulujani ovat ”Virginian” lisäksi ”Mustaa jäätä”, nimikappale, ”Odota kun rutistan sua” – tai itse asiassa kaikki Kerkon tekemät, mutta myös esim. ”Onnelliset”, ”Syleily” ja ”Marjalude”. Itse asiassa en osaa nimetä tästä kokonaisuudesta heikkoa kohtaa... Loistava kokonaisuus, näin runsaan vuoden kuuntelun jälkeen – ja arvatenkin myös tulevaisuudessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti