Pugh on kunkku. Hän keksi ruotsinkielisen rockmusiikin 60-luvulla, ja on siitä lähtien tehnyt pitkän rivin ihan itsensä näköisiä levyjä, alussa tiheämmin ja nykyisin noin joka kahdeksas vuosi. Hänen tuotantonsa kuningasajatus on irtonaisen letkeä rock´n´roll, jossa hyvät biisit täydentyvät sanoituksilla, jotka on tehty jollain ruotsia etäisesti muituttavalla kielellä – vähän niin kuin Remun englanti. Hänen musiikkinsa on ehkä omimmillaan livenä, mutta varsinkin jotkut hänen levyistään ovat hätkähdyttävän hienoja. Niinkuin tämä.
Vuonna 1981 hänen rockinsa oli aika funkyä, flirttaillen diskon tehokeinojen kanssa mutta ilmavuuden ja irtonaisuuden säilyttäen. Parhaat esimerkit ovat ”Ambulansen”, joka pakottaa liikkeelle rullaavalla biitillään, ja ”Stockholm”, joka on hieno naapurimaamme pääkaupungin ylistys – vaikkakin Pugh itse on alunparin ihan muualta. Tämän osaston kolmas helmi on ”Tuggummit”, jonka teksti on Rogefeldtiläistä hölynpölyä parhaimmillaan, jonka väliosa muistuttaa Kinksin ”Sunny Afternoonia” laskevine skaaloineen, vaikka nyt onkin kyseessä huomattavasti nopeampi laulu.
Pughin tekstit ovatkin sitten luku sinänsä. Hänen sanankäyttöään voisi ehkä kutsua impressionistiseksi – värit ovat usein aika kirkkaita, ja tarvittaessa poiketaan totutusta sanajärjestyksestä, käytetään sanoja epätavallisissa merkityksissä, tai sitten keksitään uusia sanoja. Jotkut metaforat eivät välttämättä avaudu ensi tai millään myöhemmälläkään kuulemalla, mutta sen sijaan sanojen rytmi toimii.
Levyn komein esitys oli valtava hitti ainakin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla 1980-luvulla – Pugh itse kutsui sitä ”ruotsinsuomen kansallislauluksi”. Kyseessä on kansanlaulumainen balladi ”Aftonfalken”, jonka Riki Sorsa on levyttänyt suomeksi pariinkin otteeseen. Sen sävel on ajattoman kaihoisa (taas tuo määritelmä...), ja samaa voi sanoa sanoituksestakin (joka sitten onkin Ulf Lundellin käsialaa).
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti