52. Eppu Normaali: Rupisia riimejä ja karmeita tarinoita (1984): Tietynlainen tähtihetki ja Suomirockin kulmakivi

Kun on ollut nuori 80-luvun Suomessa, ei voi välttää suhdetta tähän bändiin. Minä rakastin Eppuja – seurasin heidän kehitystään levy levyltä (sinkut mukaan lukien) noin ”Maximum Jee&Jee”stä asti, ensin diggaten ja jostakin ”Valkoisen Kuplan” kohdalta yhä enemmän epäilevänä – mutta juuri maagisena kesänä 1984, kun olin vastavalmistunut ylioppilas, aurinko paistoi koko ajan ja maailma oli avoinna, tämä levy oli tärkein yksittäinen osa henkilökohtaista soundtrackiani.

Jo aloitus on häkellyttävä – ”Taivaassa perseet tervataan” oli soundinsa puolesta silkkaa heviä, ja sanoitus... oli vähemmän omituinen kuin pari muuta levyltä löytyvää – mutta kakkosbiisi, ”Tähdenlennon tiellä” on Eppujen ehkä komein yksittäinen biisi, jossa varsinkin Pantse kitaroineen näyttää taivaan merkit. Toisaalta levyn lopettava trio – ”Pimeyden tango” dramaatisine haitareineen, ”Savuna ilmaan” joka taitaa olla bändin bluesikkain esitys, sekä romanttinen perusveto ”Viides toukokuuta”, on yksi suomalaisen rockin kunniakkaimmista kymmenminuuttisista.

Toinen puoli levyä on tavanomaisempaa kamaa, mutta silti hyvin eppumaista – tajuttomista sanoituksista ja ihmeellisistä painotuksista jykevään komppiin ja taas siihen kitarasoundiin – ja tämä kokonaisuus, joka samalla jäi tyylinsä viimeiseksi ennen ”Kahdeksannen ihmeen” iskelmäviritystä, suurmenestystä ja lopullista nousua kansakunnan kaapin päälle, on minun mielestäni Ylöjärven jätkien paras lahja rockmusiikille ja yksi Suomirockin kulmakivistä.

Ja vielä on todettava, että vaikka osaan nimetä montakin sellaista nuoruuteni suosikkia, jota ei enää hirveästi tee mieli kuunnella, niin Eppujen parhaat tekeleet ovat kyllä säilyttäneet tenhovoimansa – ja heidän huonommat hetkensä tuntuvat yhä yhtä tyhmiltä kuin silloin.