On ääniä ja ääniä – ja jos lauluäänistä puhutaan, esim. selkeitä, voimakkaita sellaisia ja sitten enemmän tai vähemmän tokkuraisia, vasta heränneen kuuloisia. Lucinda Williamsia voisi laulun perusteella kuvitella vaikkapa juopoksi, ja hänen laulujensa teematkin sivuavat useimmiten elämän rikkinäistä puolta hyvinkin todentuntuisin sanankääntein.
Tämä voisi johtaa sietämättömän pateettiseen lopputulokseen, mutta sen sijaan hänen esityksensä meneekin jostain syystä minuun täydestä. Siihen voi vaikuttaa esim. se, että hän kuitenkin laulaa kohtuullisen oikein, ja ainakin se, että hänen musiikkinsa omaa sellaista harvinaista auktoriteettia, jonka voi aistia tulleen eletystä elämästä ja koetuista kolhuista. Sen lisäksi äänimaailma on mitä miellyttävin, kitarointi elävää ja tunteikasta (eikä lähde hanskasta) ja komppi ns. hallussa.
Kuunnelkaapa vaikka tämän levyn nimibiisi – joka sinänsä ei ole valitus, vaan hyvinkin määrätietoinen kuvaus siitä, mitä päähenkilö haluaa. Tai ”Out Of Touch”, joka on tosin melankolinen mutta toteava ennemmin kuin valittava tarina rakkauden katoamisesta. Molemmat ovat sinänsä aika sisäänpäin kääntyneitä, tempoltaan viipyileviä, pitkähköjä teoksia, mutta oikeassa mielentilassa ne toimivat huomattavasti paremmin kuin väärä raha.
Tämän levyn suurin vahvuus on silti yksittäisiä kappaleita suurempi kokonaisuus – se yöllä autossa turhaan odottamisen tunnelma, joka valtaa minut aina kun kuulen näitä säveliä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti