54. Kathy Mattea: Love Travels (1997): Kaikkea sellaista, mistä en välitä – vastustamattomassa paketissa

Kathy Mattea on kantrilaulaja, ja minä olen vuosikymmenten ajan inhonnut juuri kyseistä musiikinlajia ainakin kaavamaisimmassa muodossaan. Hänen musiikkinsa on aika sliipattua, ja minä olen aina etsinyt särmää merkkinä elämästä. Periaatteessa minun ei pitäisi pitää tästä albumista, mutta hassua kyllä se iski tajuntaani muutamia vuosia sitten niin, että se jopa avasi kokonaisen americanan vyöryn musiikkimakuuni ja levyhyllyyni. Siihen vyöryyn sisältyi lopulta huomattavasti enemmän mullalta ja/tai metallilta maistuvia keitoksia, mutta tämän paketin tenho kestää silti.

Paras esimerkki ristiriidasta on aika perinteinen countryballadi ”If That´s What You Call Love” steelkitaroineen kaikkineen, jonka esim radiosta kuullessani olisin varmaan vaihtanut asemaa. Levyä kuunnellessa se jäi tekemättä, ja kas, kaunis sävel ja Kathyn jotenkin tavallinen mutta kantava ääni olikin mahtava yhdistelmä. Levyn helmi on versio Janis Ianin ”All Roads To The River”-laulusta, jonka sävel ja sovitus tukevat Kathyn ääntä niin, että lopputulos nostaa ihokarvat pystyyn. Siitä ei poplaulu parane.

Levyn esitykset ovat oikeastaan tasaisen vahvoja, kantrista folkin kautta poppiin, ja ne soivat kauniisti arkiaskareiden taustalla mutta kestävät kuunteluakin. Tämä ei silti tarkoita siirappisuutta tai sitä, että levyssä ei olisi särmää, se vain ei hypi silmille vaan löytyy mm. sanoituksista jos niitä jää kuuntelemaan. Ja tämä on juuri sellainen levy, joka voi ”jäädä soittimeen” sitten, kun sitä on ensin pysähtynyt kuuntelemaan.

Koko paketista välittyy lämmöllä tehdyn käsityön leima – en tiedä yhtään mitään siitä, minkälainen suhde Kathylla oli bändiinsä tai miten levytys sujui, mutta sieluni silmillä näen soittajia oikeiden, analogisten instrumenttien kimpussa, jotka aina välillä intoutuvat soittamaan sydämensä halusta, kun taas välillä vaan jutellaan ja hörpätään kahvia, kotoisen sotkuisessa studiossa joka lähinnä muistuttaa suuren maatalon tupaa. Niin, ja kaikki tämä tapahtuu jossain Keskilännen pikkukaupungissa, jonka elämää voimme seurata tunnin siivuissa arki-iltapäivisin joltain TV-kanavalta...