144. Dokken: Under Lock And Key (1985): Iskelmän ja metallin liitto

Bon Jovista tuli maailmanluokan tähtiä, kun taas jotkut muut bändit jotka sinänsä tekivät kunniakkaan uran ovat nykyisin kai unohdettuja, niinkuin tämä Dokken - jonka nokkamies Don Dokken tosin on tehnyt levyjä jollakin kokoonpanolla vielä 2000-luvullakin. 1980-luvun puolivälissä puntit olivat kai enemmän tasan, ainakin minun käsitykseni mukaan. Dokkeniin törmäsin kai pääsiäisenä 1985, jolloin olin vanhempieni luona "omalla lomalla" opinnoista, makasin flunssassa viikon, ja suurin osa kavereistani oli yhdellä ja samalla soittokunnan matkalla USA:ssa. Pelstuksekseni tuli upouusi musiikkikanava Sky Channel (?), jonka avulla bongasin TV:stä uusia musikaalisia suosikkeja useamman päivän ajan.

Yksi parhaista biisesitä jonka noina päivinä kuulin oli Dokkenin uusi sinkku "The Hunter", juuri sellainen melodinen hevijyräys kohtuullisen sävykkäästi esitettynä ja nuottiin laulettuna joita siihen aikaan suosin. Videosta en muista mitään, mutta kai siinä oli sukkahousuihin puettuja hevijätkiä ja neitosia joiden mekkojen olkanauhat eivät tahtoneet pysyä ylhäällä... Musiikkivideo taiteenlajina on muutamin poikkeuksin jättänyt minut kylmäksi, mutta tämä biisi sai minut takaisin Turkuun päästyäni marssimaan Kanen puotiin hankkimaan koko älppärin.

Yllämainittu metsästyslaulu oli ehkä kaikkein paras veto, mutta suurin osa levystä oli oikein hyvää musiikkia. Hämmästyttävän samankuuloista, tosin - varsinaisia nyyhkyslovareita ei tainnut olla, ja vain kaksi raitaa kymmenestä oli kunnon vauhtivetoja. Yli puolet levyn raidoista oli keski- tai jopa hidastempoisia jyräyksiä, joissa hyvät laulumelodiat ja hoilattavat kertosäkeet yhdistettiin kitaravalleihin ja dramaattisiin taukokohtiin. Tietyllä tavalla tämä on iskelmää särökitaroilla - draaman tunne kuuluu sekä iskelmään että popheviin, suurin ero taitaa olla sanoitusten tyylilajeissa.
"It´s Not Love" ja "Jaded Heart" ovat tämän osaston parhaimmat raidat, kun taas "Will The Sun Rise" on ehkä melodialtaan kaikkein majesteettisin, mutta sanoittajan taidot eivät riitä uskottavaan sodan ja rauhan pohtimiseen, siinä kuin rakkauslauluihin.

Hassua kyllä, heikointa antia ovat ne nopeat raidat, jotka eivät oikein ole mistään kotoisin - ja kun pari vuotta myöhemmin hankin bändin seuraavan lätyn, se olikin täynnä näitä nopeampia mitäänsanomattomia vetoja. Kiikutinkin sen divariin aika pian, kun taas tämä LP on vieläkin hyllyssäni muistona nuoruudesta ja voiman tunnosta.