sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

205. Revolver: Argan (2011): Me gusta el viejo rock´n´roll

Vietimme kevään 2006 Espanjassa, ja vaikka en esimerkiksi tullutkaan opiskelleeksi kieltä systemaattisesti, vaikka niin olin ajatellut, jäi konkreettiseksi jäljeksi sieluuni mm. espanjalainen popmusiikki - aika lailla satunnaisen otannan muodossa. Monet löytämistäni artisteista olivat aika poppia tai jopa viihteellisempää kamaa, tietysti latinomaustein - iki-ihana Luz Casal etunenässä - mutta myös vanhaa kunnon rockia löytyi espanjaksikin.

Paras esimerkki rockista taitaa olla Revólver, eli käytännössa laulaja/lauluntekijä Carlos Goñi vaihtelevine bändeineen, jota ehkä voisi luonnehtia jonkinlaiseksi espanjalaiseksi Bob Segeriksi (ei vähiten koska hänen coverinsa tämän "Old Time Rock´n´Roll"-klassikosta, jota olen itsekin aikoinani bändissä laulanut, on hyvinkin toimiva veto) - ellei tuollainen vertailu periaatteessa olisi turhan rajoittava. Tämä on siis lähtökohdiltaan rehtiä "stadionrockia", mutta samalla omanlaistaan juuri etnisten mausteidensa vuoksi.

Ensinnäkin latinalainen tausta kuuluu jollakin tavalla läpi - ehkä tiettynä tunteellisuutena, ehkä sävellyksissä; en oikein osaa selittää mikä sen aiheuttaa, muuta kun tietysti kieli. Toisaalta tällä levyllä on myös pohjoisafrikkalaisia arabimuusikoita, ja sekin kuuluu sekä sovituksissa että sävellyksissä - mikä sinänsä ei ole mitenkään epätavallista Espanjassa, jo historiankin vuoksi. Esimerkiksi aloitus "No hay mañanas" on hyvä esimerkki tästä sekoituksesta, ja "Manos Arriba" on vastaansanomaton rockhymni, joka kävisi mallista jopa Robert Plantin samansuuntaiselle fuusiolle.

Pidän myös Goñin äänestä - miehekkäästä, mutta taipuisasta - ja lauluntekotaidoista. Hän pysyy nuotissa sekä matalalla että tarvittaessa korkealla, ja ainakin hänen sävelkielessään espanja taipuu anglosaksiseenkin viitekehykseen. Ja vielä kun sovituksetkin siis ovat monipuolisia, sekoittaen akustisia ja sähköisiä instrumentteja, ja (kliseevaroitus!) rokkaavat ilmavasti, niin en osaa vaatia enempää. Tykkään vanhan ajan rock´n´rollista myös näillä mausteilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti