maanantai 18. marraskuuta 2013

228. Runrig: The Cutter And The Clan (1987): Ylämaan kaikuja

Taannoin kehumani Big Country oli ehkä 80-luvulla kelttiläisen rockin äänekkäin ja menestynein ilmentymä, mutta jos katsoo pidemmällä aikavälillä ja mittaa tunteen palon lämpöhuiput, taitaa kyllä Runrig viedä pisteet kotiin. Ja jos oikein olen ymmärtänyt, bändin keikat Skotlannissa ja varsinkin omilla kotikonnuillaan Skyellä ja ylipäätänsä Ylämaissa ovat ns. hurmoksellisia tilaisuuksia. Itse olen seurannut heitä sitten tämän levyn ilmestymisen, ja vieläkin jotkut biisit saavat ihokarvat pystyyn. En muista miksi tämän ammoin hankin - mutta olin siihen aikaan kovasti irkku- ja kelttihenkinen, ja varmaankin tämä kehuttiin jossain alan julkaisussa niin, että siihen oli pakko tarttua.

Ensimmäinen vaikutelma on tunnekuohu - joka varmaan joillakin menee jopa yli, mutta ainakin minun sentimentaaliseen luonteeseeni se ainakin ensi kuulemalla jätti jäljen. Esimerkiksi "Hearts Of Olden Glory" on näkökulmasta riippuen joko komea hymni tai sietämätön vuodatus - komea sävelmä ja vokalisti Donnie Munron tulkinta ovat huomiotaherättäviä - ja "Worker For The Wind" jo pateettisen rajamailla tasapainotteleva balladi, jota säestää pelkkä kitara- ja syntikkakuvio. Toisaalta marssirytminen, levyn kansanmusiikkimaisin esitys "Pride Of The Summer" on komea millä tahansa skaalalla - ja säkkipillikin kuuluu suosikkeihini.

Suurin osa levyä on silti selvää kasaria kompressoituine soundeineen - kitarat möyryävät tai kujertavat, mutta kiiltävät kosketinsoundit ja rummunläiskähdykset vievät suurimman huomion aika pitkälle folkpohjaisten sävellysten esityksistä. Aloitus "Alba" on siitä oiva esimerkki, vieläpä skotiksi laulettu jolloin lauluäänestäkin tavallaan tulee instrumentti kun ei osaa kieltä. "Our Earth Was Once Green" on levyn rokeimpia esityksiä, kruununa komea kertosäe, ja "The Only Rose" kunnon sytkäriballadi jonka kertosäe on kun tehty hoilattavaksi kaulakkain kaljahuuruissa. Ylipäätänsä sävelkynä on bändin jäsenillä terävä.

Tässä kohtaa huomaan esittäneeni oikeastaan aika monta varausta ja/tai vähemmän mairittelevaa määritelmää musiikista tai pikemminkin sen esitystavasta - mutta totuus on, että kaiken kuorrutuksen alla tästä saa jotenkin ylevän olon. Omalla kohdallani se saattaa johtua osittain historianinnostuksestani ja etenkin kelttiläisen maailman vastoinkäymisten herättämästä sympatiasta - ja toisaalta laulajien englanninkielen hurmaavasta aksentista välillä sorahtelevine r-kirjaimineen - mutta oli syy mikä tahansa, Runrig kuuluu niihin bändeihin jotka haluaisin kuulla livenä, ja nimenomaan kotikentällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti