torstai 8. toukokuuta 2014

249. Aki Sirkesalo: Mielenrauhaa (1995): Suomi-soulin lähtölaukaus

Olen jossakin vaiheessa tainnut murehtia täälläkin sitä, miten karu pohjoinen luonteenlaatumme (ja mahdollisesti pienet tuotantobudjetit) usein johtavat siihen, että suomalainen kevyt musiikki vivahteikkuutta tavoitellessaan karahtaa kivelle - mutta poikkeuksiakin on. Tämä albumi - ja oikeastaan Aki Sirkesalon koko sooloura - on esimerkki siitä, että täälläkin osataan tehdä myös hiottua ja hallittua musiikkia. Eikä se tarkoita särmätöntä, puhtoista tai tylsää lopputulosta, vaan hyvinkin maukasta sellaista.

Aki Sirkesalo oli hyvä laulaja, omaperäinen sanoittaja ja pätevä säveltäjä, ja bändin soitto, sovitukset ja tuotanto kohdallaan. Levy soi ilmavasti mutta tiukasti - melkein pakostakin jossain ruuminosassa rupenn nykimään tätä kuunnellessa. Ilmeisiä hittejä on useita - nopeasti liitävä "Naispaholainen", vetoavan hidas mutta kepeä "Mustankipee", sulava "Mielenrauhaa" - mutta myös ns. täyteraidat toimivat, kuten eteerinen "Sileää pintaa" tai nimikkoartistinsa suuntaan nyökkäävä satiininen "Marvin Gaye". Levun jokaisessa laulussa on omat jipponsa ja hienoutensa, jotka jaksavat ihastuttaa soittokerrasta toiseen.

Tämä kuuluu niihin kokonaisuuksiin, jotka ovat tarpeeksi yhdenmukaisia sopiakseen yhteen ja samaan mielentilaan tai kellonaikaan, mutta silti niin monipuolisia ettei mielenkiinto herpaannu matkan aikana; siitä suurin kiitos kuuluu nimenomaan sovituspuolelle. Nämä laulut hellivät ja hierovat sekä iltapäivän auringossa että yön sinisinä hetkinä.

Tämä ei ollut ensimmäinen suomalainen soullevy, mutta ehkä ensimmäinen uskottava ja hallittu sellainen. Myöhemmin niitä on tullut paljonkin - Sirkesalon muut levyt etunenässä - mutta minun korvissani tämä oli lähtölaukaus, ja vieläkin yksi genren puhtaimmista osumista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti