Duettolevyt ovat usein hiukan ongelmallisia tapauksia. Tyypillisesti niitä tehdään artistin uran ehtoopuolella, niillä tulkitaan hänen uransa suurimpia hittejä siten, että päähenkilön kanssa esiintyy sekalainen poppoo muita nimiä - melkein pakostakin tuloksena on sillisalaattia, jossa saattaa olla onnistuneitakin tulkintoja, mutta jossa jotkut yhdistelmät eivät vaan toimi, ja jossa tulkinnat huojuvat hiilikopioinnin ja väkisin uuteen muottiin pakottamisen välillä.
Tämä ei ole sellainen levy. Van Morrisonin ura on ehkä jo pakostakin yli puolenvälin, eller mies elä pitkälle toiselle sadalle, mutta mies on täysissä sielun ja äänen voimissa, niinkuin viime vuosien tiheään tulleet levytykset todistavat. Tälle levylle hän on valinnut hyvällä maulla pitkän uransa varrelta sellaisia kappaleita, jotka eivät ole liian puhkikuluneita, ja ne esitetään tuoreesti ja jopa innostuneesti. Äänimaailma vastaa muiden viime vuosien Morrisonlevyjen yleiskuvaa - hienostuneesti kulkevaa bluespohjaista rytmimusiikkia jossa soul, country, folk ja jazz vuorottelevat päämausteina. Torvet soivat välillä kauniisti, kitaralla ja koskettimillakin on hetkensä - sovitukset ovat järjestään maukkaita.
Esiintyjäkaarti on sopiva sekoitus miehen vanhoja soitto- ja laulukavereita (esim.Georgie Fame ja Chris Farlowe), muita konkareita (Bobby Womack, Mavis Staples) ja jopa nuorempia voimia (Joss Stone, Michael Bublé, oma tytär Shana), jotka kaikki suhtautuvat tehtävään vakavasti mutta eivät ryppyotsaisesti. Itse asiassa koko 16 biisin katraassa ei löydy ensimmäistäkää epäonnistujaa.
Ja jälki on komeaa. Bobby Womack ei ehkä ole parhaassa hapessa, mutta avaus "Some Peace of Mind" on muuten todella täyteläinen soulveto. Jazzlaulaja Clare Tealin kanssa esitettävä "Carrying A Torch" hakkaa jopa originaalin, ja "Real Real Gonessa" Michael Bublé näyttää pystyväsä myös Van Morrisonin kappaleen arvoiseen tulkintaan. Gregory Porter on "The Eternal Kansas City":ssä kuin kotonaan, ja niin edelleen - toki lauluissa on eroja, mutta rima on korkealla.
Ja Van itse laulaa - murisee, croonaa, svengaa - jos ei ihan kuin nuoruuden päivinä, niin ainakin kunnon rytmimusiikin vanhemman valtiomiehen arvokkudella. Joissakin tapauksissa hänen ajaton soundinsa ja kypsynyt äänensä taitaa toimia jopa nuoruudenaikoja paremmin. Vaikka tämän levyn ilmestyessä ehdittiin kaivata uusia originaaleja, sekin asia on hoidettu myöhemmillä levytyksillä kuntoon. Maukasta menoa - joko sen sanoin? Epätyypillinen duettolevy.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti