Teinivuosiini kuului jonkinlainen yliannostus ruotsalaista popmusiikkia, jonka johdosta minulta kesti aika kauan myöntää, että naapurista tulee hyvien blues- ja rocknimien lisäksi myös varsinaisia popvelhoja, joiden levyjen sulavat soundit välillä hämäsivät katu-uskottavuutta ja aitoa sielua etsivää popnörttiä. Vanhemmiten olen oppinut arvostamaan myös kevyen musiikin "kevyempää" puolta, ja minun korvissani ja levyhyllyssäni nousee esiin ennen kaikkia yksi nimi - Niklas Strömstedt.
Hän teki kylläkin pari omaa levyä jo 1980-luvun alussa, mutta oli ennen kaikkea studio/keikkamuusikko (mm. Ulf Lundellin joillakin levyillä), kunnes vuosikymmenen lopulla lähti toteuttamaan taas soolouraa - ja iski kultasuoneen saman tien. Jokaiselle levylle on riittänyt helmiä ja hittejä, ja varsinkin tämä vuonna 1990 ilmestynyt "Om!" on todella hieno popkiekko, monestakin syystä.
Ensinnäkin Niklas Strömtedtillä on hieno lauluääni - pehmeä olematta imelä, jämäkkä ilman raakuutta. Varsinkin tunnelmapaloissa hän on genren parhaimmistoa, ja kaiken lisäksi hänellä on sävelkorvaa (toisin kuin esim. genren suurmestarilla Per Gesslellä - mutta se on toinen juttu).
Toiseksikin, hänen lauluntekijän kykynsä pääsevät todella oikeuksiinsa - varsinkin Irlannin suuntaan nyökkäävä nimikappale ja surumielinen "Som om hon inte fanns" ovat yksinkertaisesti klassista kamaa, mutta hyviä lauluja on enemmänkin; vaikkapa kaihoisa "Modiga män" ja ovelasti laukkaava "Flickor talar om kärleken". Sinisävyjä löytyy melkein joka biisissä - ilmankos tämä maistuu myös suomalaiselle.
Ja kolmanneksi, tämä on todella makeasti sovitettu ja soitettu levy. Ruotsalaista popmusiikkia tähän aikaan vaivanneet syntikat ovat mukana mutta pidetään aisoissa, ja oikeita soittimia riittää. Samoin dynamiikkaa; tempot vaihtelevat, mutta kokonaissointi hivelee korvia. Tätä voi kuunnella auringonpaisteessa, automatkalla tai missä vaan, mutta varsinkin yömyöhällä tämä on todella sielua lepuuttavaa kuunneltavaa.
Ensinnäkin Niklas Strömtedtillä on hieno lauluääni - pehmeä olematta imelä, jämäkkä ilman raakuutta. Varsinkin tunnelmapaloissa hän on genren parhaimmistoa, ja kaiken lisäksi hänellä on sävelkorvaa (toisin kuin esim. genren suurmestarilla Per Gesslellä - mutta se on toinen juttu).
Toiseksikin, hänen lauluntekijän kykynsä pääsevät todella oikeuksiinsa - varsinkin Irlannin suuntaan nyökkäävä nimikappale ja surumielinen "Som om hon inte fanns" ovat yksinkertaisesti klassista kamaa, mutta hyviä lauluja on enemmänkin; vaikkapa kaihoisa "Modiga män" ja ovelasti laukkaava "Flickor talar om kärleken". Sinisävyjä löytyy melkein joka biisissä - ilmankos tämä maistuu myös suomalaiselle.
Ja kolmanneksi, tämä on todella makeasti sovitettu ja soitettu levy. Ruotsalaista popmusiikkia tähän aikaan vaivanneet syntikat ovat mukana mutta pidetään aisoissa, ja oikeita soittimia riittää. Samoin dynamiikkaa; tempot vaihtelevat, mutta kokonaissointi hivelee korvia. Tätä voi kuunnella auringonpaisteessa, automatkalla tai missä vaan, mutta varsinkin yömyöhällä tämä on todella sielua lepuuttavaa kuunneltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti