Aika suuri osa suomalaisen rockin elämää suuremmista lauluista on syntyisin Heikki Salon kynästä, useimmat niistä on esittänyt nimenomaan Miljoonasade, eikä millään kyseisen orkesterin levyistä taida olla yhtä monta helmeä kuin juuri tällä – ja vaikka niitä helmiä löytyy, on ”Hevonen ja madonna” ennen kaikkea tasainen kokonaisuus.
Heikki Salon lauluissa on sellainen kielikuvien ja ilmaisujen kultakaivos, jota ei suomeksi ole ylittänyt edes itse Juice. Melkein joka biisistä löytyy joku riemastuttava oivallus, usein istutettuna hienoon tuokiokuvaan elämästä tai tarinaan. Hyvä esimerkki on esimerkiksi ”Uni vie” ja sen mielenkiintoiset visiot – tai ”Alastonmallin” käsinkosketeltava tunnelma.
Yhtyeen sävellykset ovat jotenkin suomalaisia nekin – kaiho on usein läsnä joko suoraan tai viitteellisesti – tämän levyn ”Tuntematon” on yksi sellainen suoraan suoneen iskevä helmi, minun mielestäni itse asiassa kuolematon suomipopin klassikko, jota ei pilaa edes tyhmähkö väliosa. Tosin sovitukset ovat tässä bändissä ihan omaa luokkaansa; Miljoonasade on Suomen beatlesmaisin bändi sikäli, ettei pelkää heittää sekaan vaikka minkälaisia kokonaisuuksia.
Tarkemmin mietittynä juuri tuo tunnelmien ja kuvien luominen on tämän poppoon forte – melkein jokaisesta kappaleesta voi päänsä sisällä kehittää pikku elokuvan. Muiden jo kehumieni kappaleiden lisäksi esim ”Stumpit ja sirpaleet” on aika täydellinen tyhjän tanssilavan ja särkyneiden toiveiden esittely – minäkin olen joskus tainnut laahustaa kotiin mieli mustana tuollaisen illan jälkeen.
Itse asiassa ainoa vakavampi varaus, jonka haluan esittää tätä levyä ja Miljoonasateen tuotantoa koskien, on nimenomaan tietty mieltymys tehdä enemmän tai vähemmän keskikaljahuuruisia/ halpahintaisia renkutuksia, jotka usein ovat muodostuneet jopa jonkinlaisiksi hiteiksi. Tosin juuri tällä levyllä ei sitä ihan renkutuksinta renkutusta ole – ”Nopee soppa” menee läpi jonkinlaisena pastissina.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti