Yksi musiikillisista paheistani on ns. "sovellettu kansanmusiikki"; jollakin tavalla perinteisestä kansanmusiikista polveava, mutta modernisti/vapaamielisesti/sähköisesti sovitettu ja esitetty, hyvään lauluun ja soitantoon perustuva musiikki. Niinpä esim. irlantilaisesta musiikkiperinteestä minua innostavat enemmän protestilaulajat ja/tai popyhtyeet kuin puhtaat "pelimannit" - vaikka viimeksimainitutkin voivat olla mukavia, esim. jos soittavat pubissa ja niitä voi kuunnella tarjoilun pelatessa.
Ron Kavana yhtyeineen on nimenomaan tätä soveltavaa puolta - eli esim. tällä levyllä kättä lyövät sulassa sovussa ns. irkkumusiikki, rap, cajun, folk, rock ja vielä jonkinlainen afrikkalainen poljento - ja lauluja ovat tehneet, paitsi Kavana itse, mm. Smokey Robinson, Bruce Cockburn ja tietysti tuo "kansanmusiikin Lennon/McCartney" eli Trad Arr. Ja lopputulos on viehättävän sekametelöivä soppa, jonka kruunaa luonnollinen soitto ja Ron Kavanan pätevä laulu.
Kohokohtia ovat mm. yllämainituilta herroilta lainatut, "folksoulisti" svengaava "Ain´t That Peculiar" ja pureva "If I Had A Rocket Launcher", jotka samalla osoittavat nimenomaan folkin temaattista kirjoa - toinen on rakkauslaulu, toinen taas ilmiselvä protestisellainen (tällä kertaa suunnattu USA:n ja oikeistohallitusten hirmuvaltaan Keski-Amerikan köyhissä valtioissa), ja molemmat sulatetaan irlantilaiseen muottiin ilman mitään ongelmia. "Cajun Ceili" taas taitaa olla riemukkaan perinteisen tanssipoljennon kansallislaulu - niin viuhaan pistävät viulut, ja Kavana kertoo tarinan Paddysta, joka soittopeleineen sattuu syvän Etelän saluunaan. Alun medley yhdistää Christy Mooremaisen folkpopin (jossa mestari nopa mainitaan nimeltä) kahteen tradinstrumentaaliin, joissa soivat säkki- ja tinapillit.
Välillä mennään akustisemmin, kun taas "Pennies For Black Babies" ja "Freedom Crazy" lainaavat crossovermaisesti svenginsä suoraan mustan musiikin alkulähteiltä - ja "Psycho Mary´s Voodoo Blues" on jotain ihan muuta. Vaivaton ja ennakkoluuloton liikkuminen eri tyylilajien välillä, samalla koko ajan tietynlaiseen etno-R&B-peruspoljentoon kytkeytyen, tuo jotenkin mieleen esim. Los Lobosin seikkailut toisella puolen Atlanttia. Ja olkoon vain klisee, mutta jotenkin koko kimarasta kaikuu soiton ilo; näitä olisi pitänyt päästä kuulemaan livenä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti