Vuonna 1989 olin aika lailla kelttiläisyyden lumoissa; keväällä tein ensimmäisen irlanninmatkani, yritin lueskella kirjallisuuden klassikkoja ja kuuntelin tietysti sekä kansan- että popmusiikkia irkkumaustein. Ja kun tutustuu irlantilaiseen kevyeen musiikkiin, Christy Moorea on mahdoton sivuuttaa. Niinpä hänen uusi "Voyage"-albuminsa oli pakollinen hankinta, ja vaikka se ei kokonaisuutena oikein vastannutkaan odotuksiani, siltä löytyi biisi joka vielä tänäänkin kuuluu kaikkein suurimpiin suosikkeihini.
"Missing You" on kaihoisa mutta vetävä tarina Lontooseen työn ja paremman elämän toivossa muuttaneista irlantilaisistaan, heidän kohtaloistaan, kohtaamastaan kohtelusta ja tuntemastaan häpeästä. Sen sininen sävelmä on liki täydellinen - pelkästään sen ajatteleminen tuo ihon kananlihalle - ja Christy Mooren ääni on samanaikaisessa miehekkyydessään ja sävykkyydessään juuri oikea sen esittämiseen. Folkpopsovitus tukee esitystä hienosti, mutta laulu toimii myös akustisen kitaran kanssa, niinkuin esim. Mooren Turunkeikalla joskus 1991.
Tätä laulua minulla on ollut ilo esittää itsekin työpaikkani juhlissa, ja se kestää jopa minun käsittelyni - kun taas Christy Moore voi laulaa suunnilleen mitä vaan, ja se kuulostaa silti hyvältä. Hän on myös tehnyt mm. yhden kaikkien aikojen suosikkilivelevyistäni; Dublinissa 1994 äänitetty "Live At The Point" kuuluu niihin levyihin, joita voisi kuunnella pelkästään yleisön reaktioiden vuoksi.
Ja vaikka 1980-luku soundillisesti oli aika ankeaa aikaa, pääsi sen viimeisinä vuosina myös vanha kunnon juurimusiikki taas ääniaalloille, jopa niin että sitä ei oltu kompressoitu tunnistamattomaksi. Yksi pitkän linjan muusikko, jonka 15 minuuttia auringonpaisteessa sattuivat juuri tähän aikaan, oli Brendan Croker ja yhtyeensä The Five O´Clock Shadows, jonka samanniminen albumi - ei tosin debyytti vaan ehkä kolmas pitkäsoitto - oli vuoden yksi kohokohta.
Brendanin miellyttävä ääni kruunasi monipuolisen kattauksen rytmimusiikkia - soulista reggaerytmien kautta kantriin - joka esitettiin osaavasti ja sulavasti, sävykkäästi ja sielukkaasti. Levyn hittibiisin "No Money At All" tunnisti mm. Brendanin vanhan kamun Mark Knopflerin kitaroinnista; seuraavana vuonna herrat ja pari muuta yhdistivät voimansa Notting Hillbilliesiksi, mutta se on toinen juttu. Tällä levyllä repertuaariin kuuluivat omat biisit - soulia, kuten "This Man", poppia niinkuin leijuva "Wrong Decision", ja paljon muuta mukavaa.
Brendanin ja bändinsä myöhemmistä vaiheista en sitten tiedä paljoakaan - minulla on vielä yksi 90-luvun alussa ilmestynyt albumi, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa; kerran näin jossain tarjouslevyhyllyssä toisenkin uudemman levyn, mutten tyhmä ostanut. Tämän levyn tenhoa se ei tietenkään vähennä yhtään.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti