keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Maailman paras levy 1990

Nuorempana olin ajoittain aika ehdoton popmusiikin suhteen; eilispäivän ykköshitit, viihteellisetkin, saattoivat olla ihan OK, mutta uusien hittien (ja esittäjien) oli todistettava minulle musiikillinen arvonsa ennenkuin oli pääsyä jatkuvampaan kuunteluun. Niinpä esim. Michael Jackson löysi tiensä levyhyllyyni vasta ihan viime vuosituhannen lopussa, ja Whitney Houstonin debyytti 1985 oli kauan poikkeus sääntöön.

Vuonna 1990 linja oli löystynyt sen verran, että kannoin kotiin Mariah Careyn debyyttialbumin ihan sen varassa, että joku radiossa kuulemani biisi antoi ymmärtää hänellä olevan aika erikoislaatuisen äänen. Hän ei silloin vielä ollut supertähti - mutta siihen ei ollut pitkää matkaa. Albumi kokonaisuutena ei sitten tehnyt niin suurta vaikutusta, mutta "I Don´t Wanna Cry" sitäkin enemmän. Hieno balladi jolla on kaunis sävelmä, hillitty tuotanto ja kruununa Mariahin laulu - matalalta korkealle, hiljaa ja lujaa, mutta koko ajan hanskassa.

Myöhemmin on vastaavia tapauksia eksynyt levyhyllyyn useampiakin, mutta esim Mariah Careyn kohdalla varsinaisia säväytyksiä ovat antaneet korkeintaan yksittäiset kappaleet - kokonaisuuksina hänen niinkuin monen muunkin popdiivan albumit ovat useimmiten hieman liikaa.

Los Lobos taas on kulkenut mukanani, joskin hieman sivuraiteella, jo hamalta 80-luvulta saakka. Jostakin syystä ryhmän albumit ovat, paria poikkeusta lukuunottamatta, olleet lieviä pettymyksiä tai ainakin jotankin vähemmän kuin osiensa summat - mutta toisaalta ehkä näitä osia on niin monta; blues, cumbia, rock, country, akustinen, sähköinen, espanjankielinen, englanninkielinen jne, että niitä on vaikea yhdistää kolmeen varttiin. Jossakin vaiheessa tuotannolliset ratkaisutkin hieman hämmensivät bändin kirkasta soundia.

"The Neighborhood" hoitaa kuitenkin homman kotin, monipuolisesti mutta linjakkaasti. Aloitusbiisi "Down On The Riverbed" rullaa jäntevästi, stemmoissaan mukana muuan herra Hiatt, "I Can´t Understand" on ykkösluokan soulblues, "Georgia Slop" rokkaa höyrypäisesti, "Take My Hand" on kunnon latinoslovari - vaihtelua riittää, mutta paketti kestää. Soitto kulkee mehevästi, ja varsinkin saksofoni on loistava mauste, ja solistien äänet miellyttävät korvaa.

Itse asiassa huomaan nyt, kun kirjoittaessani kuuntelen tätä levyä, että siltä puuttuvat sekä espanjankieliset biisit että akustiset välisoitot. Se varmaan myötävaikuttaa siihen, että tämä Los Lobosin albumiksi tuntuu yhtenäiseltä, mutta toisaalta juuri "latino-osasto" on yleensä tuonut heidän ilmaisuunsa vaihtelua ja ilmavuutta. Mene ja tiedä - nämä ovat usein henkimaailman asioita.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti