Myisikö joku minulle tämän levyn? Minulla on vain joskus 80-luvun alkuvuosina tehty kasettikopio – Basfin keltaiselle nauhalle – ja viimeksi kuunnellessa se huojui jo aika pahasti. LP jonka silloin kopioin löytyy samasta kaverini isonveljen kokoelmasta, josta jo esiteininä bongasin Beatlesin, CCR:n ja vastaavien lisäksi mm. Chicagon, Blood, Sweat & Tearsin – ja sitten nämä kanadalaiset sisarukset, joiden sielukkaat äänet ja soljuva folkpopsoitanto iskivät jo silloin.
Myöhemmin olen hankkinut muita heidän levyjään, mutta tätä ilmeisesti ei niin tärkeänä pidettyä lättyä en vain ole nähnyt – ja esim. allmusic.comin mukaan tätä ei ole edes julkaistu CD:nä. Ilmeisesti tämän levyn piti olla jonkinlainen läpimurto kulttisuosiosta poplistoille, mutta se oli heidän muuhun tuotantoonsa verrattuna liian sliipattu ja floppasi, jonka jälkeen sisarukset saivat kenkää levy-yhtiöltään.
Minua tuo mahdollinen liiattu puleeraus ei kyllä häiritse. Laulut ovat kauniin melodisia olematta siirappisia, ja teksteissä on yleensä joko hauska, koskettava tai muuten mieleen jäävä koukku. Yksi mieleen jäänyt laulu on ”NaCl”, joka kertoo rakkaudesta käyttäen suolaa metaforana. Muita kohokohtia ovat esim. aloitus ”Oh My Heart” ja erolaulu ”Dead Weight”, kun taas ”Bundle of Sorrow, Bundle Of Joy” on yksi parhaimmista lapselle omistetuista lauluista mitä olen kuullut, ehkäpä juuri koska se on kaunis olematta siirappinen.
Siskojen äänet ovat loppujen lopuksi se asia, joka minun kirjoissani sinetöi tämän levyn hyvyyden. Kumpikin on sielukas solisti, äänet ovat persoonallisia, herkkiä mutta vahvoja, ja soivat yhteen kuin ihmisen mieli; itse asiassa heidän laulamanaan voisi kuunnella melkein mitä musiikkia tahansa. Ehkäpä tämäntyyppiset artistit ovat liian hyviä saavuttaakseen suurten massojen suosion?
* Jälkikirjoitus, 1.10.2017 *
Hyviä uutisia; jo noin 2015 löysinkin tämän albumin Spotifystä, ja pari viikkoa sitten sain käsiini myös CD-version. Se toimii vielökin yhtä hyvin, ellei jopa paremmin kuin ennen - harvassa ovat ne albumit, joiden tenho pysyy vuosikymmenestä toiseen. No, enpähän välivuosina ehtinyt kuunnella tätä puhki.
Vieläkin nuo samat laulut viehättävät minua - mutta samoin esim. surumielinen lopetuslaulu "Cover Up My Head", jolla sisarten stemmat taas kerran nostattavat ihokarvoja, loistavasti sovitettu "nimikappale" "Pronto Monto (Prends Ton Manteau)" tai miltei ragtimesävyjä - mutta siedettävästi - viljelevä "Side Of Fries"... Itse asiassa kaikki levyn kappaleet ovat hyviä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti