Taannoin kehumani norjalainen Elvira Nikolaisen ei ole ainoa uusi pohjoismainen singer-songwriterlöytö, johon olen viime vuosina törmännyt – ja hämmentävää kyllä, genren toinen suosikkini, tällä kertaa kotimainen, sattuu olemaan hänen kaimansa.
Homman nimi on siis piano- tai ainakin kosketinvetoinen laulaja-lauluntekijämusiikki, joka Elviiran tapauksessa on saanut hieman modernimmat ”uudet” vaatteet. Niiden alta pilkistää kuitenkin vanha kunnon popkäsityö; tämä levy on täynnä toinen toistaan hienompia biisejä, enimmäkseen keskitempoisia tai hitaita, joiden sävelmät tarttuvat aika helposti – jo toisella kuuntelukerralla huomaa tunnistavansa useimmat laulut. Elviiran ääni on miellyttävä – ei ehkä mitenkään ainutlaatuinen, mutta hän osaa laulaa lespaamatta tai honottamatta, ja pysyy nuotissa myös hiljaa laulaessaan.
Olen huomannut suosikkibiisieni vaihtelevan eri kuuntelukertojen välillä – ensin minut taisi koukuttaa ”Mikään ei riitä”, sittemmin suosikkeja ovat vuorotelleen olleet nimikappale, ”Uskonut en”, ”Enkeli”, ”Mikään ei riitä” ja nyt viimeksi ”Hiipuu pois”. Tässä tulikin jo luoteltua puoli levyä, mutta niinkuin norjalaisen kaimansakin levyllä, tälläkin albumilla huonoinkin biisi on vähintään seiskan arvoinen.
En tiedä paljonko tätä levyä on myyty, ja mielessä oli jo ehtinyt käydä sekin mahdollisuus, ettei jatkoa koskaan tulisikaan – samaan aikaan kun kaikki saatanan Idols-finalistit julkaisevat kolmansia albumeitaan – mutta onneksi on internet, ja tarkemmin ottaen Elviiran myspace-sivut, joilla hän kertoo uuden levyn työstöprosessista. Silloin päästäänkin sen vaikean toisen levyn kysymykseen – mutta debyytin perusteella uskoisin toivoa olevan.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti