Jos minulla olisi kynänkäyttäjänä idoli, niin se olisi Cornelis – Ruotsin suurin trubaduuri, jonka kieli taipui sekä proosaan että runoon paremmin kuin kaikkien aikalaistensa ja melkein kaikkien ruotsalaisten ylipäätänsä, vaikka hän muuttikin Ruotsiin vasta 11-vuotiaana ja aluksi oli täysin ummikko. Yli kolmenkymmenen vuoden ja levynura tuotti hämmästyttävän määrän loistavaa musiikkia – laulelmasta kansansävelten ja jazzin kautta rockiin asti. Hän levytti enimmäkseen omia tekeleitä, mutta joskus jopa teemalevyjä – Taubesta Bellmaniin ja jopa yhden Tapio Rautavaaran muistoksi.
Niinkuin nimi kertoo, tällä levyllä on periaatteessa kymmenen balladia ja yksi protestilaulu, mutta yksi mestarimme vahvoimmista osaamisalueista oli eri tyylilajien suruton sekoittelu keskenään. Äänikuva on akustinen, mutta yksi kappale onlevytetty kokonaisen viihdeorkesterin kanssa. Sovitukset ovat välillä bluesia, välillä sambaa – ja tietysti balladia.
Kaksi suurinta helmeä ovat yhteiskuntakriittinen ”Somliga går med trasiga skor” ja romanttinen balladi ”Saskia”, mutta itse asiassa useimmat kappaleet ovat hyviä – tuo ”protestilaulu” ”Personliga Person”, balladit ”Veronica” ja ”Bibbis visa” tulevat ensi hädässä mieleen. Kaiken yllä leijuu Cornelisin muhkea ääni, joka taipui hellyyteen, nauruun tai uhoon yhtä helposti kuin hänen laulunsa elivät akselilla romanttiset balladit, humoristiset kupletit ja yhteiskuntasatiirit - ja sekoittivat niitä mielensä mukaan yhteen.
Ja hänen tekstinsä – tässä meillä siis on mies joka aikuisuuden kynnyksellä joutui vaihtamaan kotimaansa vieraaseen maahan, jonka kielen joutui opettelemaan alusta alkaen. Ehkä juuri siksi hän hallitseekin sen niin suvereenisti, mutta uskaltautuuu leikittelemään rakenteilla ja jopa keksimään uusia ilmaisuja. Teksteissä elävät romantiikka, kapinamieli ja empatia sorrettuja kohtaan sekoituksessa, jonka vertaista ei kukaan syntyperäinen ruotsalainen ole koskaan saanut aikaan.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti