Tämä levy taisi tarttua mukaan ihan vahingossa kirjastosta – artisti oli minulle entuudestaan täysin tuntematon – mutta ensikuuleman jälkeen oli aika elvää, että joutuisin kaivamaan kuvetta. Norjalaisen Elviran ”nuhaisen hunjainen” ääni, hyvät sävellykset ja pianovetoinen soundi oli aika vastustamaton kokonaisuus.
Joko musiikkibisnes on muuttunut viime vuosina, tai sitten minun korvani ovat vihdoinkin auenneet – tai sekä että – mutta minusta ennen vanhaan oli huomattavasti vaikeampi löytää nuoria naispuolisia artisteja jotka sävelsivät ja soittivat tuotantonsa itse, ja nyt heitä pomppaa esiin oikealta ja vasemmalta. En oikein jaksa uskoa vian olevan ainoastaan minussa, koska olen kuitenkin kohtalaisen valveutunut popmusiikin kuluttaja, ja olen aina etsinyt uusia suosikkeja laajalla säteellä.
Elvira on niin nuori, ettei häntä kyllä olisi voinutkaan löytää paljon aikaisemmin, mutta hyvä näinkin. Hänen musiikkinsa on siis pianovetoista ”singer-songwriter-kamaa”; sovitukset ovat välillä riisutumpia, välillä täyteläisempiä, mutta aina lämpimiä ja vetoavia, ja sävellykset ovat mieleenpainuvia. Esitykset liikkuvat balladi-midtemposkaalalla; jos jostakin haluaisi valittaa, niin ne ovat keskenään aika samankaltaisia olemukseltaan.
Parhaimmistoon kuuluvat esim. hitinpoikanen ”Love I Can´t Defend”, nimikappale ja ”Cairo”, mutta kaikki sävelykset ovat vähintään OK. Tämän levyn tahtiin tekee mieli sytyttää kynttilä, istuttaa oma rakas kotisohvalle ja tarjota teetä tai punaviiniä, ja sitten katsella lumihiutaleiden tanssia tai kuunnella sateen ropinaa, tietäen että on turvassa sisällä lämpimässä.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti