tiistai 9. kesäkuuta 2009

37. SIG: Vuosisadan rakkaustarina (1982): Varsinais-Suomen Sam Cooke

Otsikon vertaus ei välttämättä ole tarkin mahdollinen määritelmä, mitä hiljattain edesmenneestä Matti Inkisestä voisi tehdä – ja soulfriikkinä olen kyllä itsekin sitä mieltä, että vieläkin nuorempana joukostamme poistunut herra Cooke oli kyllä laulajana aivan toista luokkaa, mutta tietyllä tavalla herrat olivat mielestäni sukulaissieluja, laulaessaan puhtoisia teinilemmestä kertovia riimejä äänin ja painotuksin, jotak antoivat ymmärtää pidellyn muutakin kuin kättä. Konkreettisin yhtymäkohta on tietenkin tämän levyn aloitusbiisi, jonka teksti on niin suora käännössikermä ettei voi kuin nauraa.

Muutenkin tämä levy oli tietynlainen käännekohta SIGin historiassa; ekan kahden levyn uusiaaltomaisuus ja kohkaaminen siirtyivät pääosin taustalle, ja toukasta kuoriutui jonkinlainen popbändi, joka seikkaili syntikkapopin ja rockhymnien välimaastossa. Eli ehkä miehemme onkin Suomen Marc Almond eikä Sam Cooke? Ensinmainittua edustaa esim. ”En koskaan sinusta tuu selviytymään”, joka voisi olla epätoivoisin kaksi- ja puoliminuuttinen mitä levyhyllystäni löytyy, hämmentävän läiskeen ja ujelluksen keskellä, tai samanhenkinen mutta ”normaalimpi” ”Et minua huomaa”, ja toista tuo aloitus tai ”Jos taivas on vain pienille enkeleille”.

Kaikkein suurin helmi on ”Niin kauan kuin maailma on”, joka teknisesti osaavemmissa käsissä olisi voinut olla jylhä hymni. Tuotannosta ei oikein viitsi puhua – tämä levy olisi voinut olla kimalteleva pophelmi, joka olisi lyönyt kaikki ällikällä, mutta soundimaailma on ihmeellisen suttuinen. Ja laulusuoritukset ovat enimmäkseen vetoavia, mutta paikoitellen hellyttäviä – juuri tuon jylhän hymnin kertosäkeessä Inkisen skaala loppuu kummassakin ääripäässä, mutta hän pääsee maaliin pystypäin.

SIGin myöhemmät levyt olivatkin sitten jo puhtaampia poplevyjä – sinänsä ihan hyviä mutta jotenkin hiotumpia kokonaisuuksia eivätkä tällaisia törmäyksiä eri soundien ja maailmojen välillä, ninkuin parhaat uuden aallon bändien kasvutarinat usein olivat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti