Tämä bändi taisi ilmestyä kartalle väärään aikaan – mutta teki silti uran johon mahtui kaksikymmentä vuotta ja kymmenkunta albumillista perinteitä kunnioittavaa, melodista hyvin brittiläistä hard rockia. Jos debyyttiplatta olisi ilmestynyt vaikkapa 1975, olisi maailma ollut innoissaan, mutta se tulikin viisitoista vuotta myöhemmin – ja saman kaavan mukaan tämä, yhtyeen kolmas pitkäsoitto olisi nähnyt päivänvalon noin vuonna 1980.
Mutta samapa tuo – hyvä musiikkihan on ajatonta, ja ainakin allekirjoittanut, joka löysi Thunderin noin vuonna 1997, oli myyty. Hyviä lauluja, joissa jykevä jyräys yhdistyi mainoihin mollimelodioihin jotka laulettiin miehekkään käheästi ja nuotin kohdalta, ja jotka soitettiin analogisen kuuloisesti – se on kaava, jolla minulle on aina pystytty myymään hyvää heviä (tai muutakin musiikkia). Bonuksena todettakoon vielä, että Thunder pääsääntöisesti välttää genren pahimmat typeryydet mitä teksteihin tulee – vaikka kokonaisilmeestä välillä tulee mieleen se klassinen ”oikea” Whitesnake, niin tässä tapauksessa vältetään latteimmat pariutumiskutsut.
Hyvät kappaleet ovat tämänkin levyn selkäranka – mainittakoon vaikkapa vauhtipalat/ hitinpoikaset ”Stand Up” ja ”River Of Pain”, hauskan riffin ympärillä kiemurteleva ”Moth To A Flame”, lievästi funkahtava ”Preaching From A Chair” tai jousin kuorrutettu akustinen balladi ”Til The River Runs Dry”. Kappaleet on siroteltu levylle varsin hyvää dynamiikan tajua osoittaen – jopa niin, että välillä huomaa toivovansa hieman enemmän jyräystä - mutta toisaalta myös hitaammat ja/tai rauhallisemmat vedot kestävät volyymiä hyvin. Ehkä kaikkein paras esimerkki on hymnimäinen ”Castles In The Sand”, jossa dynamiikka, melodia ja jyräys yhdistyvät jonkinlaiseksi ”vanhan kansan heviklassikoksi”, joka kestää kuuntelua useammankin kerran.
Käännöskirjallisuuden kurimuksesta
6 vuotta sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti